9.9.2014
Globaalille ilmastomarssille odotetaan ennätysosanottoa
Helsinkiin asti ulottuvassa mielenosoituksessa painostetaan maailman johtajia toimimaan.
9.9.2014
Helsinkiin asti ulottuvassa mielenosoituksessa painostetaan maailman johtajia toimimaan.
5.9.2014
"Nämä ovat todelliset kansakunnan talkoot", toteaa Vastuullinen Lahjoittaminen ry.
3.9.2014
Oikeudenkäynti on saanut julkisuutta myös Thaimaassa, kertoo puolustuksen todistajana oleva Finnwatchin toiminnanjohtaja.
14.8.2014
Rauhanjärjestö Sadankomitean uutena pääsihteerinä aloittanut Anni Lahtinen sanoo, että Suomen pitäisi pyrkiä Ukrainan kriisin ratkaisemiseen, ei tuijottaa vain omaan napaansa.
7.8.2014
Maa otti Euroopan neuvoston ministerikomitean vetovastuun toukokuussa, mutta se ei ole hillinnyt ihmisoikeusloukkauksia.
1.8.2014
Järjestöjen fokus on siirtynyt kehitysmaista oman maan ongelmiin.
30.7.2014
Keskustelu rahankeräyksen periaatteista jatkuu, sillä sisäministeriö aikoo poistaa rahankeräysluvat. Järjestöille uudistus tarkoittaa ainakin paperisodan vähenemistä, mutta vaikutukset eivät ole välttämättä pelkästään myönteisiä.
24.7.2014
Ukrainan aselasti osoittaa, että Suomi on osa globaalia asekauppaa tahtomattaankin, tuore pääsihteeri sanoo.
18.6.2014
Järjestöt kritisoivat ulkoministeriön viestintä- ja globaalikasvatustuen epävakaata asemaa. Ulkoministeriö lupaa pian päätöksiä, mutta resurssipulan vuoksi ensi vuoden hakukierrosta ei voida vielä avata.
27.5.2014
Näytteilleasettajia oli paikalla ennätysmäärä.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.