7.3.2017
Naistenpäivänä lakkoillaan
Naisten marssi yllyttää naisia ottamaan päivän vapaaksi sekä ansio- että kotitöistä
7.3.2017
Naisten marssi yllyttää naisia ottamaan päivän vapaaksi sekä ansio- että kotitöistä
6.3.2017
Noin 90 prosentissa maailman maista on yhä voimassa naisia syrjiviä lakeja, sanoo YK:n tasa-arvojärjestö UN Women.
2.3.2017
Järjestöjen toimintaympäristöä myllertävät muun muassa kansalaisyhteiskunnan tilan kapeneminen maailmalla sekä yritysyhteistyön lisääntyminen ja kehitysyhteistyöleikkaukset Suomessa, selviää Jyväskylän yliopiston tutkimuksesta.
15.2.2017
Suomessa vierailleet venäläisjärjestöjen johtajat kertovat, että etenkin laki ulkomaanagenteista vaikeuttaa jatkuvasti toimintaa. Lehdistöinstituutin johtaja Anna Sharogradskajaa on tutkittu myös terrorismiepäiltynä.
20.1.2017
Ammuttu Isidro Baldengero López oli palkattu samalla ympäristöpalkinnolla kuin viime vuonna murhattu hondurasilainen Berta Cáceres.
11.1.2017
Ulkoministeriö myönsi järjestöille paljon aiempaa vähemmän viestintä- ja kehitysyhteistyörahaa. Rahoituksensa menettäneen Suomen IPS:n toimittajan Milla Sundströmin mukaan kehitysviestinnän tila on huolestuttava.
11.1.2017
Politiikassa ja taloudessa on luvassa levottomia aikoja. On tärkeää, että kansalaisyhteiskunta valmistautuu toimintaan eikä tyydy istumaan vuoristoradan kyydissä, kirjoittaa Martin Khor.
4.1.2017
Maan hallitus määräsi suljettavaksi järjestön, joka tukee ympäristöoikeuksia ja alkuperäiskansojen oikeuksia. Kerta ei ole ensimmäinen.
17.12.2016
Kehitysyhteistyöjärjestöjen myymät aapiset, puuntaimet ja rokotepaketit ovat yhä suosittuja joululahjoja. Vaikka uutuudenviehätys on ohi, lahjat ovat löytäneet vakiintuneen ostajakuntansa, kerrotaan järjestöistä.
1.12.2016
"Jos laki menee läpi, olisi farssi sanoa, että Egypti sallii järjestöt", kritisoi ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.