22.1.2019
”Yritän ottaa etäisyyttä sotaan”
Jemeniläinen Yasmeen Al-Eryani seuraa kotimaansa konfliktia Suomesta käsin.
22.1.2019
Jemeniläinen Yasmeen Al-Eryani seuraa kotimaansa konfliktia Suomesta käsin.
17.1.2019
Järjestöissä pohditaan yhä tarkemmin, miten välttää varainkeruukampanjoissa kolonialistiset mielikuvat. Gradunsa kehitysyhteistyöjärjestöjen naiskuvasta tehneen Martta Kaskisen mukaan taloudellinen paine johtaa kuitenkin siihen, että ne toimivat usein päin vastoin.
9.1.2019
EU piti lähes neljä vuotta Thaimaata varoituslistalla, joka uhkasi johtaa kalantuonnin kieltoon. Nyt maa on unionin mukaan edistynyt tarpeeksi laittoman kalastuksen kitkemisessä. Pakkotyö ja ihmiskauppa ovat kuitenkin kalastussektorilla yhä isoja ongelmia.
8.1.2019
Sudanissa vaaditaan lähes 30 vuotta hallineen, sotarikoksista etsintäkuulutetun presidentti Omar al-Bashirin eroa. Hallitus on vastannut kovin ottein, ja satoja ihmisiä on pidätetty.
8.1.2019
Pitkän odotuksen jälkeen irakilainen al-Anin perhe aloittelee uutta elämää puolityhjässä asunnossaan. Ilman vapaaehtoisten apua ja lahjoitustavaraa pakolaisten arki olisi paljon vaikeampaa.
8.1.2019
Kummilapsi kehittyvässä maassa on tuttu konsepti. Tiesitkö, että kummiksi voi ryhtyä myös vanhukselle? Maailman Kuvalehti oli mukana, kun Aulikki Ansamaa vieraili kummivanhuksensa Husnia Jumaan luona Libanonissa.
4.1.2019
Ehkä meidän, työikäisten, pitäisi lähteä kadulle ja tarvittaessa lakkoilla sen puolesta, että tässä hienossa maassa jokaiselle turvattaisiin arvokas vanhuus, ehdottaa Elina Hirvonen.
19.12.2018
Riitta Vartti on seurannut Filippiinien tilannetta huolestuneena vuosikymmenten ajan. Saarivaltiota vastaan tehdyt iskut eivät ole silti lannistaneet pienen järjestön puurtajaa.
18.12.2018
Yamen Akkari ja Bouthaina Elkorbi ovat Tunisian ensimmäisiä vapaan poliitikkosukupolven edustajia. Kahdeksan vuotta kansannousun jälkeen Tunisia on onnistunut muuttumaan diktatuurista monipuoluedemokratiaksi, jolla on vielä paljon parantamisen varaa. Suomessa vierailleet puolueaktiivit uskovat, että pohjoismainen malli voisi toimia Tunisiassakin.
18.12.2018
Luottamus puolueisiin on retuperällä arabimaailman ainoassa demokratiassa. Onneksi politiikan nuori sukupolvi valaa toivoa tulevaisuuteen.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.