• 20.8.2019

    Tulikivenkatkuinen runo presidentistä johti 1,5 vuoden vankeustuomioon Ugandassa – Runoilija sai tuomion kyberhäirinnästä

    Tohtori Stella Nyanzi kirjoitti räävittömän runon, jossa toivotaan, ettei presidentti Yoweri Museveni olisi koskaan syntynytkään. Kovan tuomion pelätään tukkivan muidenkin kriitikoiden suut.

  • 19.8.2019

    Iran langetti naisaktivisteille vuosikymmenien vankeustuomion huntupakon rikkomisesta

    Maassa on viime päivinä pidätetty myös naisaktivisteja, jotka pyrkivät jalkapallostadionille miehiksi pukeutuneina.

  • 3.7.2019

    Moni Kolumbian ay-johtaja tarvitsee henkivartijan – ”Kolumbiassa on ay-vastainen kulttuuri, eivätkä ihmiset vaivaudu hankkimaan oikeita tietoja”

    Vain neljä prosenttia Kolumbian työvoimasta on järjestäytynyt, mutta siitä huolimatta maan ammattiyhdistysliikettä ahdistelevat sekä työnantajat, työläiset, sissit että puolisotilaalliset joukot. Ay-johtaja Miguel Morantesilla on kolme turvamiestä. Moni joutuu tyytymään vähempään.

  • 28.6.2019

    Käräjäoikeus antoi vapauttavan tuomion kymmenelle totaalikieltäytyjälle

    Syytetyt ehtivät kieltäytyä siviilipalveluksesta ennen kuin Jehovan todistajien erivapauden kumoava lakimuutos tuli voimaan huhtikuun alussa. Aseistakieltäytyjäliitto uskoo, että vastaavanlaisia päätöksiä tulee vielä paljon.

  • 18.6.2019

    Saudi-Arabia perui aikomukset teloittaa 13-vuotiaana pidätetyn miehen

    Nyt 18-vuotias Murtaja Qureiris on saanut 12 vuoden vankeustuomion kuolemanrangaistuksen sijasta. Monet muut istuvat silti yhä kuolemanselleissä, muistuttaa Amnesty.

  • 11.6.2019

    Etnisten ryhmien väliset kiistat ovat pahentuneet Malissa – Lähes sata siviiliä tapettiin hyökkäyksessä

    YK tuomitsee Malissa sunnuntaina tapahtuneen väkivaltaisen iskun dogon-yhteisön kylään. YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimiston mukaan perinteisiä kiistoja on ollut aina, mutta viime aikoina ne ovat kiihtyneet.

  • 11.6.2019

    Aborttioikeus uhattuna monessa maassa – Yhdysvaltain tilanne herättää huolta YK:ta myöden

    Monissa kehittyvissä maissa abortti on kokonaan kielletty, mutta nyt myös Yhdysvaltojen tietyt osavaltiot ovat rajaamassa aborttioikeutta.

  • 10.6.2019

    Saudi-Arabia uhkaa teloittaa 13-vuotiaana pidätetyn nuoren miehen

    Murtaja Qureiris osallistui mielenosoituksiin vain 10-vuotiaana. Kansainvälisten medioiden ja ihmisoikeusjärjestöjen mukaan syyttäjä on hakenut hänelle kuolemanrangaistusta.

  • 4.6.2019

    Iranilainen asianajaja tuomittiin 111 raipaniskuun ja 30 vuoden vankeustuomioon

    Iran on viime vuosina antanut ihmisoikeusjuristeille yhä kovempia rangaistuksia, sanoo Amnesty International.

  • 28.5.2019

    Myrskytuhot vaikeuttavat Mosambikin vaalivalmisteluja – Äänestäjien rekisteröiminen pahasti kesken

    Keväällä Mosambikiin iskeneet syklonit vaikuttivat yli kahden miljoonan mosambikilaisen elämään. Myrskytuhot ja rahanpuute haittaavat myös lokakuisiin vaaleihin valmistautumista.