• 28.7.2017

    Älypuhelimet perhesuunnittelun avuksi Intiassa

    Kun kondomeita ei kehdata ostaa kaupasta tai ehkäisystä puhuminen on nuorille vaikeaa, apuun tulee älypuhelinsovellus, jolla nuoret saavat tietoa seksistä.

  • 6.7.2017

    Nigerian öljyvuotoja kartoitetaan uuden joukkoistamisalustan avulla

    Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International kutsuu vapaaehtoisia ”koodinpurkajia” analysoimaan dataa öljyvuodoista, jotta uhrit saisivat oikeutta.

  • 19.6.2017

    Netin sulkeminen yleistynyt Intiassa – syyksi riittää kokeissa lunttaaminen

    Intiassa on suljettu nettipalveluita ja -sovelluksia tänä vuonna jo 20 kertaa. Verukkeena käytetään usein turvallisuutta.

  • 21.4.2017

    Uusi tietokanta auttaa Afrikan ja Lähi-idän viljelijöitä vedensäästössä

    Google Earth -palveluun pohjaava avoin tietokanta näyttää, minkä verran satoa saadaan yhdellä vesikuutiolla.

  • 23.3.2017

    Kuntavaalien some-vihapuhetta seulotaan verkkoteknologian avulla

    Yhdenvertaisuusvaltuutettu ja Ihmisoikeusliitto käyttävät automaattista tekstianalyysiä, jonka avulla voi havaita vihapuhetta ehdokkaiden julkisilla sosiaalisen median tileillä. Ilmaista mainosta vihapuheeseen sortuville ei anneta.

  • 19.1.2017

    Chelsea Manningin vapautuksen toivotaan poikivan uusia armahduksia

    Presidentti Barack Obama lyhensi tuntuvasti tietovuotajan tuomiota, mikä on herättänyt toiveita myös Edward Snowdenin ja muiden tietovuotajien puolesta.

  • 19.1.2017

    E-jätteen määrä paisuu Itä- ja Kaakkois-Aasiassa

    Nousevat tulot ja myös muoti-ilmiöt ovat saaneet ihmiset hankkimaan yhä lisää elektronisia laitteita. Tuloksena on yhä enemmän jätettä, joka usein käsitellään laittomasti, kertoo tutkimus.

  • 9.1.2017

    Pakistanissa kitketään naisten häirintää puhelinsovelluksen avulla

    Punjabin osavaltiossa käyttöön otettu älypuhelinsovellus ottaa yhteyttä poliisiin ja antaa tietoa naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisista laeista.

  • 2.1.2017

    Netti suljettiin viime vuonna yli 50 kertaa

    Verkko suljettiin muun muassa vaalien takia. Kolmessa maassa syynä oli halu estää lunttaus.

  • 19.12.2016

    Tutkimus: Mobiiliraha nostanut tuhansia kenialaisia köyhyydestä

    Kenian innovaatio, M-Pesa, on auttanut etenkin naisia vaihtamaan ammattia ja pääsemään köyhyydestä.