12.12.2017
Digikuilu koskettaa myös lapsia ja nuoria – useimmat afrikkalaisnuoret eivät pääse verkkoon
Joka kolmas netinkäyttäjä on alaikäinen. Unicef vaatii heille parempaa suojelua sekä myös pääsyä digimaailmaan.
12.12.2017
Joka kolmas netinkäyttäjä on alaikäinen. Unicef vaatii heille parempaa suojelua sekä myös pääsyä digimaailmaan.
27.11.2017
Esimerkiksi valtion vesilaitoksen työntekijät joutuvat kertomaan lehtitilauksistaan, ay-jäsenyyksistään ja somen käytöstään kaavakkeella. Ay-väen mukaan Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan haluaa rakentaa maan, jossa ei ole oppositiota.
22.11.2017
Kirkon Ulkomaanavun hankkeessa opetetaan it-taitoja kreikkalais- ja pakolaisnuorille. Hyvien tulosten vuoksi projektia laajennetaan.
21.11.2017
Riippumaton perulainen nettisivusto julkaisi evankelisten uskonlahkojen talousasioita penkovan juttusarja. Seurauksena sen naistoimittajia vastaan käynnistettiin vihakampanja sosiaalisessa mediassa.
20.11.2017
Amnestyn tutkimuksen mukaan verkkohäirintä uhkaa ilmaisunvapautta, sillä moni nainen rajoittaa sanomisiaan verkossa kokemansa häirinnän takia.
9.11.2017
Jatkuvasti täydentyvän tietokannan avulla voi tarkastella eri maiden kasvihuonekaasupäästöjen kehitystä ja niiden Pariisin kokouksessa antamia lupauksia päästövähennyksistä.
18.9.2017
”Innovaatioilla ja teknologialla on ennennäkemättömät mahdollisuudet tavoittaa ne, jotka jäävät herkimmin paitsi edistyksen hyödyistä”, sanoo UN Womenin johtaja Phumzile Mlambo-Ngcuka.
9.8.2017
Naisten innovaatioilla ja toiminnalla voisi olla iso rooli meneillään olevassa neljännessä teollisessa vallankumouksessa ja maailman polttavien ongelmien ratkaisussa, kirjoittaa YK:n konsultti Anna Shen. Haasteena ovat kuitenkin esimerkiksi naisten yritystoiminnan vaikeudet.
3.8.2017
Teknologisia innovaatioita ei synny vain teollisuusmaissa, vaan niillä on vakiintunut paikkansa myös kehittyvissä maissa. Tutustuimme muun muassa viljelykonttiin ja aurinkovoimalla toimivaan mediareppuun.
3.8.2017
Vajaa puolet maailman väestöstä käyttää nettiä. Etenkin mobiililaajakaistayhteyksien määrä on lisääntynyt viime vuosina nopeasti.