• 2.5.2023

    Amnesty: Israel valvoo palestiinalaisia epäeettisen kasvojentunnistusteknologian avulla – ”Palestiinalaisten Facebookiksi” pilkatun järjestelmän avulla voidaan syventää liikkumisrajoituksia

    Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International kritisoi Israelin viranomaisia syrjinnästä ja apartheid-järjestelmän syventämisestä teknologian avulla. Tuoreessa tutkimuksessa käytettiin Tampereen yliopiston keräämää tietoa.

  • 26.4.2023

    Internet pitäisi julistaa ihmisoikeudeksi, vaaditaan tuoreessa tutkimuksessa

    Birminghamin yliopiston tutkija Merten Reglitz sanoo, että internet on edellytys sosiaalis-taloudellisten ihmisoikeuksien toteutumiselle. Siksi se pitäisi tulkita perustavaksi ihmisoikeudeksi.

  • 1.3.2023

    Presidentti Bolsonaron kausi juurrutti Brasiliaan valeuutiset – ”Ratkaisu on kansan valistaminen”, sanoo faktantarkistaja Gilmar Lopez

    Presidentti Jair Bolsonaron kaudella Brasiliassa levitettiin huhuja muun muassa peniksen muotoisista tuttipulloista ja pohjoiskorealaisten yhteneväisistä kampauksista. Uusi presidentti Luiz Inácio Lula da Silva aikoo ajaa läpi lain valeuutisten suitsimiseksi, mutta asiantuntijoiden mukaan tarvitaan myös muita toimia.

  • 9.1.2023

    ”Sananvapaus ei ole vapautta levittää rotuvihaa sosiaalisessa mediassa” – YK-asiantuntijat vetoavat sosiaalisen median yhtiöihin vihapuheen kitkemiseksi

    YK-asiantuntijoiden mukaan some-jätit eivät tee tarpeeksi vihapuheen suitsimiseksi. Lausunnossa muistutetaan muun muassa vihapuheen aiheuttamista traumoista.

  • 4.11.2022

    Digitaaliset palvelukeskukset auttavat Bangladeshin maaseudun asukkaita laajentamaan elinkeinojaan

    Maanviljelijöiden osuuskunnan digitaalinen palvelukeskus vastaa viljelijöiden kysymyksiin aina ankkojen munantuotannosta kasvitauteihin. Palvelukeskuksissa voi opetella myös käyttämään tietokonetta. Mukana on 60 bangladeshilaista kylää.

  • 21.10.2022

    Raportti: Suurin osa netinkäyttäjistä elää maissa, joissa verkko ei ole vapaa – Eniten tilanne on heikentynyt Venäjällä

    Autoritaariset johtajat yrittävät tehdä internetistä tilkkutäkin, jota ne voivat käyttää edistämään omia intressejään, sanoo Freedom House.

  • 20.10.2022

    Seminaari: “Sananvapautta pitää vaalia päivittäin, myös vakiintuneissa demokratioissa” – Lehdistönvapautta rapauttavat niin autokratiat kuin populismikin

    Vikesin ja Maailma.netin seminaarissa pohdittiin sananvapauden ja demokratian tilaa sekä Suomessa että maailmalla. ”Sananvapauden eteen pitää tehdä töitä. Vaikka Suomessa on laadukas koulutus ja journalistiset instituutiot, ei pidä tuudittautua siihen, että se on pysyvää. Sananvapautta testataan päivittäin”, sanoi paneelikeskusteluun osallistunut tutkija Virpi Salojärvi.

  • 22.9.2022

    Selvitys: Fossiilisen energian firmat viherpesevät toimintaansa somessa – Viestinnässä korostuvat vähemmistöt ja luontoarvot, ei ilmastokriisi

    Ympäristöjärjestöt haluaisivat kieltää fossiilisten polttoaineiden mainostamisen kokonaan tupakkamainosten tavoin, mutta se voi olla vaikeaa.

  • 20.9.2022

    Yhdysvaltalaistutkija Laura Thornton herättelee maailmaa puolustamaan demokratiaa – ”Ukrainan sodan pitäisi toimia muistutuksena”

    Autokraattiset johtajat nousevat valtaan ympäri maailman, ja kansalaisten usko demokratiaan horjuu. Yhdysvaltalaisella demokratia-asiantuntijalla Laura Thorntonilla on viesti myös suomalaisille.

  • 24.5.2021

    Maailma kylässä -festivaali järjestetään tänä vuonna virtuaalisesti – Korona-ajan innovaatiot voivat näkyä myös tulevaisuudessa

    Maailma kylässä -festareilla nähdään tänä vuonna muun muassa laulaja Sanni, presidentti Tarja Halonen sekä aktivisti ja näyttelijä Laura Eklund Nhaga. Korona vei festareilta yleisön ja ruokakojut, mutta ohjelmapäällikkö Johanna Eurakoski uskoo, että virtuaalisuus tuo myös lisäarvoa.