• 20.8.2018

    Pekingissä puhtaampi ilma kuin vuosikymmeneen – ilmansaasteiden vastainen politiikka puree

    Viimeisen vuoden aikana Pekingissä on mitattu alhaisimpia saastelukemia kymmeneen vuoteen. Hiilenpolton rajoitukset puhdistavat ilmaa suurkaupungeissa, mutta ovat tulleet kalliiksi tavallisille kiinalaisille.

  • 8.5.2018

    Turismin hiilijalanjälki on luultua suurempi – tutkijat suosittelevat hiilimaksuja ja lentämisen vähentämistä

    Turismi aiheuttaa melkein kymmenesosan maailman hiilidioksidipäästöistä, ja tulevaisuudessa osuuden voi olettaa kasvavan.

  • 13.2.2017

    Tutkimus: Ihminen muuttaa ilmastoa 170 kertaa luontoa nopeammin

    Tutkijoiden mukaan luonnonvoimien vaikutukset ilmastonmuutokseen ovat ihmiseen verrattuna vähäiset. "Kutittelemme lohikäärmeen häntää", varoittaa tutkija Owen Gaffney.

  • 20.1.2015

    Tutkimus: Ympäristön raja-arvojen ylittyminen uhkaa ihmiskuntaa

    Ihmisen toimien vuoksi neljä yhdeksästä niin sanotusta planetaarisesta kynnysarvosta on ylittynyt, sanoo kansainvälinen tutkijatiimi.

  • 19.3.2014

    Otsonitasot ylittivät jälleen suositukset ympäri Eurooppaa

    Otsonin pitoisuudet ovat kuitenkin laskeneet viime vuosikymmenien aikana, ja nyt mitatut arvot olivat matalimmat sitten mittauksen aloittamisen vuonna 1997, sanoo EEA.

  • 17.1.2014

    Uusi tutkimus osoittaa aukkoja ilmastomalleissa

    Tutkimusryhmä uskoo ratkaisseensa tiedeyhteisöä askarruttaneen ongelman pilvien muodostumisen merkityksestä ilmastonmuutokselle.

  • 11.11.2013

    Kasvihuonekaasut ilmakehässä lisääntyvät yhä nopeammin

    YK:n mukaan hiilidioksidin määrä ilmakehässä kasvoi vuosien 2011 ja 2012 välillä nopeammin kuin keskimäärin viimeisen kymmenen vuoden aikana.

  • 1.10.2013

    Järjestöt: Ilmastopaneelin raportti otettava tosissaan

    Suomen luonnonsuojeluliitto vaatii myös medialta vastuullisuutta ilmastonmuutosta koskevassa uutisoinnissa.

  • 13.3.2013

    Maapallo on kuumimmillaan sitten jääkauden

    Teollistuneen ajan lämpötilan nousu on ollut nopeampaa kuin koko jääkauden jälkeisen ajan lämpötilan muutokset, paljastaa uusi tutkimus.