• 7.8.2013

    Hiv hellittänyt otettaan itäisessä ja eteläisessä Afrikassa

    Kymmenen kertaa enemmän ihmisiä saa lääkitystä vuoteen 2005 verrattuna, kertoo UNAIDS.

  • 29.7.2013

    Afrikka käyttää yhä liian vähän rahaa terveyteen

    Vain kuusi maata on toteuttanut lupauksensa nostaa terveysmenot 15 prosenttiin budjetista.

  • 11.7.2013

    WHO: Hiv-lääkitys aloitettava aiemmin myös kehitysmaissa

    Uusi suositus nostaisi toteutuessaan hoidon piiriin kuuluvien määrää merkittävästi.

  • 20.6.2013

    EU:n ja Gatesin säätiön tutkimusyhteistyölle jatkoa

    Kumppaneiden tavoitteena on torjua hiviä ja aidsia, tuberkuloosia, malariaa ja muita sairauksia, joista kärsii yhteensä yli miljardi köyhää ihmistä maailmassa.

  • 29.5.2013

    Hiv-lääkitystä saa jo seitsemän miljoonaa afrikkalaista

    Hiv-lääkityksen saatavuus on yli seitsenkertaistunut vuodesta 2005.

  • 23.5.2013

    Maiden väliset terveyserot kaventuneet, mutta haasteita riittää

    Rikkaiden ja köyhien maiden terveyserot ovat kaventuneet, mutta köyhissä maissa kehitys on ollut hitaampaa, todetaan WHO:n raportissa.

  • 8.3.2013

    Tartunnasta parantunut vauva tuo toivoa hiv-positiivisille

    Yhdysvalloissa parannetun hiv-positiivisen lapsen tapaus osoittaa, että riskivauvat kannattaa testata, sanovat YK-järjestöt.

  • 3.1.2013

    "Kovat kundit eivät osta seksiä"

    Intiassa kampanjoidaan prostituutiota vastaan, muttei ilman soraääniä, kirjoittaa Sujoy Dhar.

  • 4.10.2012

    Moniavioisuus jarruttaa tasa-arvoa Senegalissa

    Yhä useampi senegalilaismies ottaa liudan vaimoja, koska muutkin tekevät niin.

  • 10.4.2012

    Etelä-Afrikka kehottaa hiv-äitejä imettämään

    Etelä-Afrikassa lopetetaan ilmaisen äidinmaidonvastikkeen jakaminen hiv-positiivisille äideille ja kannustetaan täysimetykseen.