29.1.2014
EU ryhtymässä taas Kuuban kaveriksi
Unioni on lopettamassa kymmenen vuotta kestäneen kyräilyn vangituista ihmisoikeusaktivisteista, sanovat diplomaatit.
29.1.2014
Unioni on lopettamassa kymmenen vuotta kestäneen kyräilyn vangituista ihmisoikeusaktivisteista, sanovat diplomaatit.
27.1.2014
Yhdysvallat ja EU vastasivat Iranin ilmoitukseen ydinohjelman supistamisesta sovitun mukaisesti.
24.1.2014
Luontoliiton mukaan esitykset ovat ristiriidassa sekä YK:n että EU:n päästövähennystavoitteiden kanssa.
23.1.2014
Ehdotetun investointisuojamekanismin on pelätty kaventavan demokratiaa Euroopassa.
22.1.2014
Unionin johtajat tekevät hyviä ihmisoikeuslupauksia, mutta toteutus jää pahasti puolitiehen, arvioi Human Rights Watch vuosikatsauksessaan.
18.12.2013
EU-alukset kalastavat pian jälleen miehitetyn Länsi-Saharan aluevesillä.
17.12.2013
EU on luvannut ottaa vastaan vain puoli prosenttia pakolaisista.
4.12.2013
Todistajat kertovat pampuilla hakkaamisesta ja potkimisesta, jotka ovat johtaneet muun muassa luunmurtumiin.
2.12.2013
Euroopan neuvoston ihmisoikeuskomissaarin mukaan viimekesäisten mielenosoitusten väkivaltainen tukahduttaminen toi jälleen päivänvaloon maan poliisilaitoksen ihmisoikeusongelmat.
28.11.2013
Tuoreen eurobarometrin mukaan suomalaiset suhtautuvat EU:n apulupausten pitämiseen kielteisemmin kuin EU-kansalaiset keskimäärin.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.