7.4.2021
Mikä musiikkilaji on demokraattisin?
Klassinen musiikki on malliesimerkki sopimusyhteiskunnasta ja punk rockmusiikin demokraattisin liike, pohtii musiikkitoimittaja Mika Kauhanen kolumnissaan.
7.4.2021
Klassinen musiikki on malliesimerkki sopimusyhteiskunnasta ja punk rockmusiikin demokraattisin liike, pohtii musiikkitoimittaja Mika Kauhanen kolumnissaan.
6.4.2021
Yli 2 700 ihmistä on pidätetty vallankaappauksen jälkeen. Tunnistetuista pidätetyistä vain pienen osan sijainti on selvillä, kertoo ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch. Pelkona on, että pidätettyjä kidutetaan tai heidät on tapettu.
1.4.2021
Poikkeus- ja sulkutila ovat sen tyyppisiä rajoittamistoimenpiteitä, johon me suomalaiset emme ole tottuneet, mutta jotka ovat miljoonille ihmisille hyvinkin arkisia toimintamalleja, kirjoittaa Anni Valtonen pääkirjoituksessaan.
1.4.2021
Kansainväliset tutkimuslaitokset kertovat nyt kaikki samaa synkkää viestiä: demokratian tila heikentyy globaalisti. Luisummeko kohti itsevaltaisten valtiomuotojen uutta kultakautta?
1.4.2021
Maaliskuun loppuun mennessä maailmassa oli vielä seitsemän valtiota, jotka eivät olleet raportoineet ensimmäistäkään koronatartuntaa.
12.3.2021
Naisten oikeuksien aktivisti Loujain Al-Hathloul vapautettiin helmikuussa vankilasta lähes kolmen vuoden jälkeen, mutta hän ei edelleenkään saa matkustaa maan ulkopuolelle, linjasi saudiarabialainen tuomioistuin.
11.3.2021
Myanmarilaiset taistelevat sotilasvallankaappausta vastaan paukuttamalla kattiloita, tekemällä taidetta, lakkoilemalla – ja ripustamalla hameita narulle taikauskoisten sotilaiden kiusaksi. Tärkeintä on, että tekee edes jotain, sanoo Maailma.netin haastattelema elokuvaohjaaja Moe. Mielenosoittajat toivovat myös maailman huomaavan Myanmarin hädän.
8.3.2021
Tällä menolla kestää kuitenkin 50 vuotta ennen kuin maailman parlamenteissa saavutetaan tasa-arvo, toteaa Parlamenttien välinen liitto.
4.3.2021
Viranomaiset katkaisivat nettiyhteydet tai häiritsivät muuten internetin toimintaa viime vuonna lähes kaikilla mantereilla, käy ilmi Access Now -järjestön raportista. ”Internetin sulkeminen globaalin terveyskriisin aikana on uskomattoman vaarallista”, kritisoi järjestön edustaja Felicia Anthonio.
2.3.2021
Valko-Venäjän oppositiojohtaja Svjatlana Tsihanouskaja puhui tiistaina Ulkopoliittisen instituutin tilaisuudessa. Hän toivoo EU:lta ja Suomelta lisää painostusta presidentti Aljaksandr Lukašenkaa kohtaan.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.