• 20.2.2014

    Itsepuolustusryhmien laillistus arveluttaa Meksikossa

    Huumesota on vetänyt siviilitkin mukaan levottomassa Michoacánissa, kirjoittaa Daniela Pastrana.

  • 13.2.2014

    Yhdysvaltoja patistetaan miinakieltoon

    Järjestöt uskovat, että Yhdysvaltojen mukaantulo innostaisi muita vielä epäröiviä maita liittymään sopimukseen.

  • 11.2.2014

    Kansainvälinen asekauppa tahmeaa jo toista vuotta

    Valtioiden leikkaukset asetarvikehankinnoissa eivät haitanneet venäläisyrityksiä tai suomalaista Patriaa, joiden myynnissä tapahtui selvää kasvua, sanoo SIPRI.

  • 31.1.2014

    Arabikevät vain lisäsi EU:n asekauppaa Lähi-itään

    Lähi-itä on aktiivisen markkinoinnin kohde myös suomalaiselle aseviennille, sanoo Rauhanliitto.

  • 29.1.2014

    Miehitys toimii pelon voimalla

    Rauhanneuvottelut eivät ole ensimmäinen mieleen tuleva asia miehitetyllä Länsirannalla, kirjoittaa alueella tarkkailijana toimiva Teija Laakso.

  • 14.1.2014

    Iso-Britanniaa syytetään järjestelmällisestä kidutuksesta Irakissa

    Kansainväliselle rikostuomioistuimelle on toimitettu tuhansia brittiarmeijan vankeina olleiden syytöksiä sotarikoksiksi laskettavista tapauksista.

  • 25.10.2013

    USA:n asevienti helpottuu

    Yhdysvaltain asevienti vapautuu merkittävästi uusien sääntöjen ansiosta, kirjoittaa Ramy Srour.

  • 7.10.2013

    Edinburghin yliopisto lopetti rahoituksensa lennokkiosien valmistajalle

    Opiskelija- ja kansalaisjärjestöt painostivat yliopistoa lopettamaan amerikkalaisten lennokkien rahoittamisen.

  • 3.10.2013

    Suomesta vietiin miljoonilla aseita Bahrainiin arabikevään kynnyksellä

    Bahraihiin vietiin muun muassa tarkkuuskiväärejä, niiden patruunoita sekä optiikkaa, paljastaa SaferGloben raportti.

  • 27.9.2013

    Järjestöt kiittävät Yhdysvaltain mukaantuloa asekauppasopimukseen

    Sopimusta on toteutettava myös käytännössä, järjestöt muistuttavat.