• 19.12.2024

    Suomen ei pidä irtautua henkilömiinat kieltävästä sopimuksesta, sanovat rauhanjärjestöt – ”Suomi voi aiheuttaa dominoefektin”

    Kansalaisaloite Ottawan sopimuksesta irtautumiseksi on onnistunut keräämään eduskuntakäsittelyyn vaaditut 50 000 nimeä. Sopimuksen hylkääminen olisi viesti siitä, että Suomi on valmis tinkimään humanitaarisista periaatteistaan, sanovat rauhanjärjestöt.

  • 2.12.2024

    Asevalmistajien myynti kasvoi viime vuonna, ja lisää on odotettavissa

    Aseiden myynti kasvoi kaikilla maailman alueilla, etenkin Venäjällä ja Lähi-idässä, selviää Siprin tilastoista.

  • 21.10.2024

    Suomen aseviennin arvo paisui ennätyslukemiin vuonna 2023

    Suomi vie aseita pääosin Euroopan maihin, mutta viime vuonna vientilupia myönnettiin myös esimerkiksi Israeliin ja Arabiemiirikuntiin, selviää SaferGloben tilastoista.

  • 18.9.2024

    Järjestö kanteli oikeuskanslerille Suomen ja Israelin välisistä asekaupoista

    Sumud-järjestö haluaa oikeuskanslerin selvittävän, onko Suomi rikkonut kansainvälisiä velvoitteitaan jatkaessaan asekauppaa Israelin kanssa. Kansanmurhien vastaisen kansainvälisen sopimuksen mukaan valtioiden pitää ryhtyä ehkäisemään kansanmurhaa heti saatuaan tietää riskistä.

  • 27.8.2024

    YK:n pääsihteeri: Tappajarobotit pitää kieltää vuoteen 2026 mennessä

    Neuvottelut tappajarobottien kieltämisestä ovat polkeneet vuosia paikallaan. YK:n pääsihteeri António Guterresin uuden raportin mukaan neuvottelut sopimuksesta pitäisi silti aloittaa.

  • 15.8.2024

    Myanmarin konflikti käy yhä julmemmaksi – Pakenevia siviilejä tulitetaan, vihapuhe kiihtyy

    Pakenemassa olevia siviilejä tapetaan ja etnisiä ryhmiä lietsotaan Myanmarissa toisiaan vastaan. YK-asiantuntijat vetoavat Kaakkois-Aasian ASEAN-järjestöön konfliktin ratkaisemiseksi.

  • 9.7.2024

    Tulvat uhkaavat saartaa Sudanin sisällissotaa pakenevat aloilleen – Nälänhädän uhka on todellinen

    Jo 10 miljoonaa ihmistä on paennut Sudanin sisällissodan yli vuoden kestäneitä taisteluita. Rankat tulvat uhkaavat nyt saartaa sotaa pakenevia paikoilleen ja estää avustuskuljetusten perillemenon. YK ennustaa, että vakava nälkäkriisi on lähellä.

  • 23.5.2024

    Ori Givatin työnä oli saada palestiinalaiset tuntemaan, että ”he eivät voi nostaa päätään ylös” – Entisten israelilaissotilaisten järjestö vastustaa miehitystä ja vaatii tulitaukoa Gazaan

    Israelilaiset kasvavat uskomaan, että paras tapa palvella maataan on mennä armeijaan, kertovat Suomessa vierailleet Breaking the Silence -järjestön edustajat Ori Givati ja Joel Carmel. Heidän mielestään ainoa tapa ratkaista Gazan sota on poliittinen sopimus, ei sotiminen.

  • 2.5.2024

    Ihmisoikeusjärjestö: Burkina Fason armeija teloitti 223 siviiliä

    Armeijan epäillään tehneen joukkomurhan kostona islamistien iskuista. Tapahtumasta raportoineita kansainvälisiä medioita on estetty toimimasta.

  • 17.4.2024

    Analyysi: Etiopia kipuilee edelleen alueellisten konfliktien kourissa

    Viimeisin Etiopiassa leimahtanut konflikti keskittyy Amharan alueelle. Yksi keskeinen syy on yli 30 vuotta politiikkaa sanellut federalismi, joka luo jakolinjoja etnisten ryhmien välille, sanovat asiantuntijat.