• 18.12.2024

    Seksikauppa ja siirtotyöläisten riisto kulkevat käsi kädessä Euroopassa: ”Näitä maailmoja yhdistää äärimmäinen väkivalta ja näköalattomuus”

    Tutkiva toimittaja Kaisa Beltran on kirjoittanut seksuaaliseen hyväksikäyttöön perustuvan ihmiskaupan uhreista sekä slummeissa asuvista maatalouden siirtotyöläisistä Espanjassa. Köyhyyttä pakenevat siirtolaiset joutuvat Euroopassa usein riiston kohteiksi.

  • 3.10.2024

    Somejäteille kasaantuu ennennäkemätöntä valtaa, joka voi uhata demokratiaa: ”Vanhat hierarkiat ovat heittäneet häränpyllyä, mutta on muodostunut uusia”

    Somen piti tuoda kansalle valtaa, mutta toisin kävi. Jopa useimmat valtiot ovat voimattomia somejättien digivaltaa vastaan, sanoo Sitran demokratia-asiantuntija Hannu-Pekka Ikäheimo.

  • 19.9.2024

    Nuorten rauhanpalkinnon saanut valokuvaaja Karun Verma pyrkii luomaan kuvillaan empatiaa: ”Pitäisi arvostaa sitä, mitä nuorilla on sanottavana”

    Nuorten rauhanpalkinnon 2024 saanut valokuvataitelija Karun Verma, 22, haluaa poistaa taiteen avulla vastakkainasettelua. Verma on pyrkinyt luomaan dialogia muun muassa kuvaamalla rodullistettuja nuoria miehiä heidän toivomallaan tavalla.

  • 20.2.2024

    Lumilautailija Siv Knudsen on lumen puolella: ”Kaikilla elämän ja yhteiskunnan alueilla tarvitaan enemmän aktivismia”

    Lumilautailija Siv Knudsenille tärkeintä urheilussa on vapaus ja luovuus. Vuosien varrella hänestä on kasvanut myös ympäristöaktivisti.

  • 22.1.2024

    ”Luokka ei ole identiteetti, elämäntapa eikä valinta”  

    Kirjailija ja toimittaja Emilia Männynvälin esseekokoelmassa Toiste en suostu katoamaan käydään käsiksi muun muassa suomalaiseen luokkayhteiskuntaan.

  • 17.1.2024

    Jussi Halla-aho: ”Meidän pitäisi ehdollistaa entistä enemmän antamaamme kehitysapua”

    Lainsäädäntöä ei voida perustaa yksilötarinoihin, eikä siihen, että joku henkilö saattaa olla avuntarpeessa, sanoo presidenttiehdokas Jussi Halla-aho. Hänestä Suomen ulkopolitiikan tärkein arvo on puolustaa suomalaisten hyvinvointia ja turvallisuutta.

  • 20.12.2023

    Olli Rehn: ”Ilmastonmuutoksen torjuminen on ihmisoikeuskysymys”

    Presidenttiehdokas Olli Rehn vahvistaisi Suomen roolia ilmastodiplomatiassa sekä uudistaisi kansainvälisiä sopimuksia ja instituutioita. Samalla hän nostaa prioriteetiksi Suomen turvallisuuden takaamisen.

  • 11.10.2022

    Suomen Palloliiton varapuheenjohtaja Katri Mattsson kaipaa moninaisempaa urheilujohtamista: ”Haluan kannustaa naisia uskaltamaan rooleihin, joissa tulee myös kuraa niskaan”

    Katri Mattsson vaikuttaa futismaailmaan Suomen Palloliiton 1. varapuheenjohtajana, koska halusi antaa jalkapallolle jotain takaisin. Hän näkee urheilumaailman tasa-arvossa edistystä, mutta tehtävää on edelleen paljon.

  • 26.4.2022

    Ihmisen sielun peili: ”Hevosilla on kyky tuoda meidät sekä vaikeiden että mahtavien tunteiden äärelle”

    Hevosen arvo perustuu usein siihen, mitä sillä voidaan tehdä. Ratsastusvalmentaja Katariina Alongin mielestä olisi tärkeää tunnistaa myös hevosen itseisarvo.

  • 7.1.2022

    Syklin Mia O’Neill kertoo, miten ilmastonmuutos vaikuttaa Suomen infrastruktuuriin: ”Suurin uhka ovat lisääntyvät sateet ja talvien lauhtuminen”

    Kadut tulvivat ja perustukset mätänevät – ellei tulevaisuuden kaupungeissa ole enemmän vihreää. Suomen ympäristöopisto Syklin toimitusjohtaja ja rehtori Mia O’Neill kertoo mitä Suomen infrastruktuurille ja rakentamiselle tapahtuu ilmaston lämmetessä.