29.8.2013
Bhutanin onnellisuuspolitiikka puntarissa
Bhutanin uusi pääministeri kritisoi maansa onnellisuuspolitiikkaa. Pääministerin mukaan bruttokansanonnellisuuden taakse kätkeytyy myös korruptiota ja köyhyyttä.
29.8.2013
Bhutanin uusi pääministeri kritisoi maansa onnellisuuspolitiikkaa. Pääministerin mukaan bruttokansanonnellisuuden taakse kätkeytyy myös korruptiota ja köyhyyttä.
29.8.2013
Mannerheimin lastensuojeluliitossa ei odoteta kriisejä, vaan tehdään toitä niiden ehkäisemiseksi.
28.8.2013
Kansainvälisen yhteisön ei pidä enää odottaa Syyrian kanssa, mutta sotilaallista väliintuloa pitäisi välttää, sanoo Kirkon Ulkomaanavun Lähi-idän edustaja Johanna Norrdahl.
28.8.2013
Kansainvälinen ay-liike kokoaa parhaillaan vetoomusta, jossa maan poliittista johtoa vaaditaan puuttumaan väkivaltaan ja selvittämään murhat.
28.8.2013
Euroopan valtioiden välinpitämättömyys lapsityön selvästi kasvaneista riskeistä huolestuttaa Euroopan neuvoston ihmisoikeuskomissaaria.
28.8.2013
Kambodžalainen Mith Samlanh -järjestö kouluttaa Phnom Penhin katulapsista ravintolatyöntekijöitä, kirjoittaa Simba Shani Kamaria Russeau.
28.8.2013
Toimituspäällikkö Anni Valtonen pohtii pääkirjoituksessa egyptiläisten naisten vaikeaa tilannetta.
27.8.2013
UNICEF ei ole harkinnut seuraavansa Lääkärit ilman rajoja -järjestön esimerkkiä, järjestöstä kerrotaan.
27.8.2013
Maailmasta löytyy hyviä esimerkkejä siitä, miten kuiva ja heikentynyt maa saadaan hyötykäyttöön, kirjoittaa Manipadma Jena.
27.8.2013
Husein Muhammed pohtii kolumnissaan suomalaista kielipolitiikkaa.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.