29.11.2013
Raportti: Tuloerojen kasvu koko maailman ongelma
Tulokuilu ei ole vain kehitysmaiden päänvaiva, varoittaa Maailman talousfoorumi tuoreessa raportissaan.
29.11.2013
Tulokuilu ei ole vain kehitysmaiden päänvaiva, varoittaa Maailman talousfoorumi tuoreessa raportissaan.
28.11.2013
Tuoreen eurobarometrin mukaan suomalaiset suhtautuvat EU:n apulupausten pitämiseen kielteisemmin kuin EU-kansalaiset keskimäärin.
28.11.2013
Vuosi sitten käyttöön otettu agenttilaki on pakottanut joitakin järjestöjä lopettamaan toimintansa, kertovat ihmisoikeusjärjestöt.
28.11.2013
Moni afrikkalainen syntymässä hiv-tartunnan saanut on nyt teini-iässä.
28.11.2013
Kalliit yliopistomaksut pönkittävät eriarvoisuutta, talouskasvu ei auta vähävaraisia, kirjoittaa Marianela Jarroud.
28.11.2013
Toimittaja Pia Laine pohtii pääkirjoituksessa Mosambikin tilannetta.
28.11.2013
Husein Muhammed pohtii kolumnissaan tabuja eri kulttuureissa.
27.11.2013
Edustajisto on päättänyt tutkia ja purkaa mahdolliset kytköksensä Israelin laittomiin siirtokuntiin.
27.11.2013
Moni teini ottaa yhä riskejä ja välttelee testiä, kirjoittaa Jeffrey Moyo.
27.11.2013
Millaisia keinoja löytyy globaalin hyvinvoinnin lisäämiseksi ja löytyykö poliittista tahtoa jakaa maailman rahakirstua tasaisemmin, kysyttiin Kehys ry:n järjestämässä seminaarissa.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.