3.12.2013
YK-asiantuntija: Gazan energiapula voi johtaa katastrofiin
Gazan tärkein voimala meni kiinni polttoainepulan vuoksi kuukausi sitten, ja nyt alueen 1,7 miljoonaa asukasta elävät ilman sähköä suurimman osan päivästä.
3.12.2013
Gazan tärkein voimala meni kiinni polttoainepulan vuoksi kuukausi sitten, ja nyt alueen 1,7 miljoonaa asukasta elävät ilman sähköä suurimman osan päivästä.
3.12.2013
"Joillain rikollosryhmillä saattaa olla sosiaalista pääomaa, jota voidaan käyttää valtion vahvistamiseen", sanoo James Cockayne.
3.12.2013
Jopa 72 prosentissa kuntien ja kuntayhtymien hankinnoista valintaperusteena on halvin hinta.
3.12.2013
Sisällissotien määrä on kuitenkin pysynyt viime vuosina melko vakaana.
3.12.2013
Raportin mukaan fossiilisten polttoaineiden tuet eivät mene oikeaan osoitteeseen.
2.12.2013
Apu toimitetaan taifuunin uhrien parissa avustustyötä tekevien kansalaisjärjestöjen kautta.
2.12.2013
Maidon ja maitotuotteiden paremmalla hyödyntämisellä voitaisiin parantaa satojen miljoonien köyhien ravitsemustilannetta, sanoo YK-järjestö.
2.12.2013
Euroopan neuvoston ihmisoikeuskomissaarin mukaan viimekesäisten mielenosoitusten väkivaltainen tukahduttaminen toi jälleen päivänvaloon maan poliisilaitoksen ihmisoikeusongelmat.
2.12.2013
Neuvotteluja ei saa käydä vain neuvottelujen vuoksi, muistuttaa avustusjärjestö Oxfam.
2.12.2013
Satojen koon vaihtelevuudesta huolimatta hinta pysyy maailmanmarkkinoilla vakaana.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.