• 13.2.2014

    Mitä jos?

    Utopia voi olla järeä kritiikin väline - tai silkkaa haihattelua.

  • 12.2.2014

    YK: Siviilien kärsimyksestä tullut Syyrian sodan työkalu

    Heikoimpien satuttamisesta on tullut itseisarvo Syyrian sodan rintaman molemmin puolin, sanovat YK-asiantuntijat.

  • 12.2.2014

    Bangladeshin vaatetehtailla tukahdutetaan ay-toimintaa

    Human Rights Watchin haastattelemat työntekijät kertovat ay-aktivistien pahoinpitelyistä ja uhkailuista.

  • 12.2.2014

    Kastiton nainen on yhä lainsuojaton Nepalissa

    Uusi perustuslaki tuskin poistaa syrjintää ja köyhyyttä, kirjoittaa Mallika Aryal.

  • 12.2.2014

    Ei vain Venäjällä

    Umayya Abu-Hanna kehottaa kolumnissaan ihmisiä rakentamaan siltoja kulttuurien välille.

  • 11.2.2014

    Lukutaidottomien määrä ei juuri vähentynyt 2000-luvulla

    Joka neljäs köyhässä maassa asuva nuori on lukutaidoton, käy ilmi YK-järjestön raportista.

  • 11.2.2014

    Kansainvälinen asekauppa tahmeaa jo toista vuotta

    Valtioiden leikkaukset asetarvikehankinnoissa eivät haitanneet venäläisyrityksiä tai suomalaista Patriaa, joiden myynnissä tapahtui selvää kasvua, sanoo SIPRI.

  • 11.2.2014

    Siviilit yhä useammin väkivallan uhreja Afganistanissa

    Välinpiittaamattomuus siviiliuhreja kohtaan leimaa erityisesti hallitusta vastustavia joukkoja, mutta myös Afganistanin omaa turvallisuuskoneistoa, sanoo YK.

  • 11.2.2014

    Nuoriso "valtaa" Brasilian kauppakeskuksia

    Poliisin kovat otteet vahvistavat vaurastumisen siivittämää liikettä, kirjoittaa Fabiana Frayssinet.

  • 11.2.2014

    Fatalismin vastustaja

    Filosofi, toimittaja ja kirjailija Ville Lähde houkuttelee meitä kohtaamaan niukkenevan tulevaisuuden toivolla.