• 13.3.2014

    Sade tärveli Kuuban tupakkasatoa

    Kuubalaiset tupakanviljelijät ovat kärsivät pahasti talvikauden sateista, kirjoittaa Ivet Gonzalez.

  • 13.3.2014

    Sanansaattaja

    Suomessa asuva sveitsiläis-haitilainen kuvataiteilija Sasha Huber ravistelee rasistisia ajatusmalleja ja purkaa kolonialismin perintöä. Hän uskoo, että taiteella voi vaikuttaa.

  • 13.3.2014

    Pohjoiskorealainen salaisuus

    Punaisella Ristillä työskennellyt Annamari Raikkola tietää suljetusta valtiosta monta salaisuutta.

  • 13.3.2014

    Paholaisen junassa

    Puoli miljoonaa siirtolaista vuodessa matkustaa Meksikon halki tavarajunien katoilla. Matka kohti amerikkalaista unelmaa koituu tuhansien kohtaloksi.

  • 13.3.2014

    Aina matkalla

    Sähköt, riippumatto ja hyvä kahvi – siinä Satu Rommin minimivaatimukset reissun päälle.

  • 13.3.2014

    Kaikki maailman huolet

    Tommy Lindgrenin mielestä syyrialaista lasta ja häntä itseään yhdistää ainakin se, ettei kumpikaan ole ansainnut olosuhteitaan.

  • 12.3.2014

    Karibian maat haluavat Euroopalta korvauksia orjuudesta

    Vaatimuksia tullaan esittämään ainakin Ranskalle ja Iso-Britannialle, mutta mahdollisesti myös Pohjoismaille.

  • 12.3.2014

    Palestiinalaispakolaisten leiri nääntyy sodan puristuksissa Syyriassa

    Viikon sisään kiihtyneet yhteenotot estivät jälleen YK-järjestöjen avun toimittamisen pakolaisille Damaskoksen lähellä.

  • 12.3.2014

    Costa Rican viljelijät ilmastoakrobaatteina

    Eroosion torjunta pakottaa pengertämään yhä jyrkempiä rinteitä, kirjoittaa Diego Arguedas Ortiz.

  • 12.3.2014

    Kirkon Ulkomaanapu laajentaa rauhantyötään Keski-Somaliaan

    Onnistuneet esimerkit rauhansovittelusta Somalimaassa antoivat kimmokkeen toiminnan laajentamiseen, mutta järjestö myöntää pohjoista huomattavasti epävakaamman Keski-Somalian asettavan työlle omanlaisensa haasteet.