23.9.2014
Barbaari kovissa kansissa
Musta Barbaari raivaa treeniohjeita ja elämäkertaa sekoittavalla kirjallaan tietä niille lukuisille tarinoille, joita Suomesta ei ole vielä kerrottu.
23.9.2014
Musta Barbaari raivaa treeniohjeita ja elämäkertaa sekoittavalla kirjallaan tietä niille lukuisille tarinoille, joita Suomesta ei ole vielä kerrottu.
23.9.2014
Suomalainen yhteiskunta on epäonnistunut iskostamaan auttamisvietin ja -velvollisuuden kansalaistensa päähän, Reeta Paakkinen sanoo.
23.9.2014
Kansainvälinen Eappi-ohjelma kerää ja jakaa puolueetonta tietoa siitä, mitä Israelin ja palestiinalaisten konfliktissa tapahtuu.
22.9.2014
Suomi on ratifioimassa Istanbulin sopimuksen, mutta velvoitteita ei täytetä, sanovat järjestöt.
22.9.2014
Euroopassa on viime vuosina aktivoituneet konservatiivijärjestöt voivat uhata seksuaali- ja lisääntymisterveysoikeuksien toteutumista kehitysmaita myöden, arvioi järjestöaktiivi Neil Datta.
22.9.2014
Maailmassa saattaa vuonna 2100 olla kaksi miljardia ihmistä enemmän kuin tähän asti on uskottu.
19.9.2014
Euroopan neuvoston kautta kanavoitavalla avulla selvitetään ihmisoikeusloukkauksia ja vahvistetaan muun muassa vähemmistöjen asemaa ja kansaisyhteiskuntaa.
19.9.2014
Väkivalta on paikoin vain lisääntynyt tulitauosta huolimatta.
19.9.2014
Jopa 90 prosenttia tarvittavista hiilidioksidipäästöistä on mahdollista toteuttaa talouden kasvaessa samaan aikaan, mutta se vaatii suuria muutoksia, lupaa maailman johtajista koostuva paneeli.
19.9.2014
Maailman viimeiset luonnontilaiset eli aarniometsät hupenevat kovaa vauhtia.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.