• 27.10.2014

    Ruoka: Kysyntä kasvaa Sahelissa, tarjonta ei

    Tuotanto on pysynyt samana kymmenen vuotta, vaikka väestö on kasvanut yli neljänneksen, kertoo uusi tutkimus.

  • 27.10.2014

    Suomi lisää apua unohdettujen kriisien uhreille

    "Vuosi on ollut poikkeuksellisen raskas", sanoo kehitysministeri Sirpa Paatero (sd).

  • 24.10.2014

    Videoitu siirtolaisen pahoinpitely Espanjassa herättää paheksuntaa

    Espanjalaisen järjestön videolla poliisit käyvät pampuilla kamerunilaisen siirtolaisen kimppuun.

  • 24.10.2014

    EU:n sopi päästövähennyksistä – "aivan liian vähän"

    Järjestöjen mukaan 40 prosentin päästövähennykset eivät riitä.

  • 24.10.2014

    Alkuperäiskansat yksissä kansissa

    Kirja avaa maailman alkuperäiskansojen oikeuksia, koulutusta, säädöksiä ja lakeja suhteessa heihin kohdistuviin ennakkoluuloihin.

  • 24.10.2014

    Raakoja riimejä

    Marie Kajava huomasi lukevansa Yahya Hassanin runoutta kevyesti räpäten.

  • 24.10.2014

    Utelias maailmankansalainen

    Toimittaja-kirjailija Auli Leskisen tie on vienyt Pohjois-Karjalasta Latinalaisen Amerikan kautta Espanjaan. ”Kotiseutu on rakas. Sieltä oli vaikea lähteä, mutta uteliaisuus maailmaa kohtaan vei voiton”, hän sanoo.

  • 24.10.2014

    Tarinoita pahvikansissa

    Mosambikin pääkaupungissa Maputossa kirjat ovat kalliita, mutta kirjallinen elämä vilkasta. Siitä kiitos kuuluu runoilevalle nuorisolle ja pahvikantisille kirjoille.

  • 23.10.2014

    Suomen kehitysyhteistyöbudjetti kasvaa päästöhuutokaupan ansiosta

    Hallitus esittää 21 miljoonan korotusta kehitysyhteistyömäärärahoihin. Rahat voidaan käyttää esimerkiksi ebolan torjuntaan.

  • 23.10.2014

    Oikeus: Turvallisuusyhtiön työntekijät syypäitä irakilaissiviilien surmiin

    Neljä Blackwater-yhtiön työntekijää on tuomittu tapoista ja murhasta vuosia tapahtuman jälkeen.