5.5.2015
"EU puhkaisi biopolttoainekuplan"
Euroopan parlamentin päätös asettaa rajat ruokakasveista valmistettujen biopolttoaineiden käytölle.
5.5.2015
Euroopan parlamentin päätös asettaa rajat ruokakasveista valmistettujen biopolttoaineiden käytölle.
5.5.2015
Tuoreen Maailman äitien tila -raportin mukaan kehitysmaiden kaupunkien köyhät lapset kuolevat ainakin kaksi kertaa todennäköisemmin kuin rikkaat.
5.5.2015
Syyskuussa lyödään lukkoon maailmanlaajuiset kestävän kehityksen tavoitteet.
5.5.2015
Amnestyn mukaan Euroopassa asuvista noin 12 miljoonasta romanista moni elää pelossa.
5.5.2015
Arveluttavia lobbauskäytäntöjä löytyy Euroopasta monilta aloilta, kuten alkoholi-, tupakka-, auto-, energia- ja lääketeollisuudesta sekä rahoitusalalta.
5.5.2015
Tiikerikanta kasvussa, metsien kestävä käyttö yleistyy.
5.5.2015
Aktivisteja surmattiin viime vuonna lähes kaksi kertaa enemmän kuin vaikkapa journalisteja.
5.5.2015
Israelissa on yli 50 000 afrikkalaista turvapaikanhakijaa tai ilman oleskelulupaa olevaa afrikkalaista siirtolaista.
5.5.2015
Alkuperäisyhteisöt kiittelivät tuomaria uudesta lähestymistavasta.
5.5.2015
Koulujen sulkeminen oli yksi keinoista, joilla epidemian leviämistä hillittiin.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.