2.6.2015
Suomi mahdollistaa öljynporauksen Jäämerellä
Taloudellisestikin hanke on Suomelle riski, sillä öljyonnettomuuden sattuessa vastuuseen voivat joutua myös alihankkijat.
2.6.2015
Taloudellisestikin hanke on Suomelle riski, sillä öljyonnettomuuden sattuessa vastuuseen voivat joutua myös alihankkijat.
2.6.2015
Tuoreen tutkimuksen mukaan uurteisvalaiden suun alueen hermot ovat kuin kumilankaa.
2.6.2015
Suurin riski lajien sukupuuttoon kuolemiselle oli Etelä-Amerikassa, josta arvioidaan häviävän lähes neljäsosa lajeista.
2.6.2015
Avustustöiden kuljetuksia varten on suunniteltu palkattavan 20 000 paikallista kantajaa.
2.6.2015
Vastustajien mielestä vanhoihin tapoihin ei tulisi kajota.
2.6.2015
Yhdysvallat on luvannut hänen löytäjälleen viiden miljoonan dollarin palkkion.
2.6.2015
Yksi pahiten kärsineistä järjestöistä on Greenpeace Intia, jonka kaikki tilit jäädytettiin.
2.6.2015
Maiden välinen vaihtelu on suurta.
2.6.2015
Vaatimusta koskevat kuulemiset aloitettiin Haagin kasainvälisessä tuomioistuimessa toukokuussa.
2.6.2015
Se, mihin satumme syntymään, määrittää elämäämme enemmän kuin mikään muu yksittäinen tekijä, Pia Laine muistuttaa.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.