• 6.4.2016

    Yhä useampi maa kieltää kuolemanrangaistuksen, silti ennätysmäärä teloituksia

    Viime vuonna teloitettiin eniten ihmisiä sen jälkeen, kun ihmisoikeusjärjestö Amnesty International aloitti tilastoinnin vuonna 1989.

  • 6.4.2016

    Ihan(an) tavallinen

    Kaisa West on yksi city-saamelaisista, jolle saamenpuku on merkityksellinen juhla-asu. Hän elää Pohjanmaalla perhearkea poikansa ja vaimonsa kanssa.

  • 6.4.2016

    Parempia paitoja, please!

    Jo riittää epäreilu ja työntekijöitä alistava vaatebisnes! Vaatevallankumous vaatii rehellisempää päällepantavaa.

  • 6.4.2016

    Voittajan asenteella

    Suomen euroviisukarsintojen voittajaa Sandhja Kuivalaista, 25, on kuvattu luonnonlapseksi ja lämpimäksi auringonpaisteeksi. Itse hän sanoo mielikuvan juontuvan siitä, että hän uskaltaa unelmoida ja olla naiivi.

  • 5.4.2016

    Paraguay teollistuu soijan voimalla

    Pikkuinen Paraguay on kirinyt maailman neljänneksi suurimmaksi soijanviejäksi, ja suurin tuotantolaitos on myös ympäristöystävällinen.

  • 5.4.2016

    Amnesty: Suomen otettava ihmisoikeusasiat esille Turkin pääministerin vierailulla

    Suomi on osaltaan vastuussa häpeällisestä pakolaissopimuksesta, järjestö kritisoi.

  • 5.4.2016

    Maailman sotilasmenot kasvoivat vuosien tauon jälkeen

    Euroopan ja Yhdysvaltain trendi leikata sotilasmenoja saattaa olla ohi, arvioivat Siprin asiantuntijat.

  • 5.4.2016

    Iso osa itseä

    Kenen selkänahasta halpisketjun neljän euron farkut on revitty, kysyy Anni Valtonen.

  • 4.4.2016

    Uskonoppineet auttavat polion kitkemisessä Pakistanissa

    Talebanit onnistuivat takavuosina pelottelemaan ihmiset jättämään lapsensa rokottamatta.

  • 4.4.2016

    Israel tuhoaa palestiinalaisten taloja kiihtyvällä tahdilla

    Rakennuksia on purettu tänä vuonna jo enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä.