26.9.2024
El Niño väistyi, mutta seuraavaksi voi tulla La Niña – YK:n maatalousjärjestö perää varautumista sääkatastrofeihin
El Niño vaikutti yli 60 miljoonan ihmisen elämään. La Niña voi tehdä saman.
26.9.2024
El Niño vaikutti yli 60 miljoonan ihmisen elämään. La Niña voi tehdä saman.
25.9.2024
Palermo ja Sisilia ovat olleet viime aikoina esillä uutisissa ikävässä valossa, kun ulkomaalainen luksusjahti upposi saaren edustalla ja siirtolaisten vapaudenriistosta syytetyn ministerin oikeudenkäynti alkoi. Myös jalkapallotähti Toto Schillacin kuolema järkytti kaupunkia, mutta toi samalla ihmiset yhteen, kertoo toimittaja Mira Selander podcastin kahdeksannessa jaksossa.
25.9.2024
Joukoittain armenialaisia pakeni Vuoristo-Karabahista Azerbaidžanin hyökättyä sinne vuosi sitten syyskuussa. Nuoret sukupolvet ovat perineet vuosikymmeniä vanhan konfliktin, johon ei ole löytymässä helppoa ratkaisua.
25.9.2024
Suomessa vieraillut, palkittu ranskalainen taloustieteilijä Gabriel Zucman ehdottaa kahden prosentin varallisuusveroa miljardööreille. Valtioiden olisi helpompi päästä siitä sopuun nyt kuin vielä muutama vuosi sitten, hän sanoo Maailma.netin haastattelussa.
24.9.2024
Helsingissä vierailleen Adania Shiblin romaani tuo esiin palestiinalaisten aseman vuonna 1949 ja nyt. Olisi jo aika, etteivät palestiinalaiset ole maailman silmissä enää sivuosassa.
24.9.2024
Israel teki maanantaina Libanoniin satoja ilmaiskuja. Satoja siviileitä on kuollut. Iskut siviileitä vastaan ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia, muistuttaa YK:n rauhanturvaoperaation Unifil.
23.9.2024
Miksi Sudanissa on taas nälänhätä? Rauhanvälitysjärjestö CMI:n Saharan eteläpuolisen Afrikan tiimin päällikkö Tiina Kukkamaa-Bah vastaa.
23.9.2024
Sopimus lupaa puuttua etenkin Afrikan maiden aliedustukseen turvallisuusneuvostossa. Venäjä yritti vesittää sopimuksen viime hetkellä.
23.9.2024
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo kehottaa Suomea selventämään ihmisoikeuksiin liittyvää ulkopoliittista linjaansa.
20.9.2024
Romaniaktivisti Juliya Kondur on nähnyt kuinka romanien tilanne Ukrainassa on kehittynyt 90-luvulta tähän päivään. Moni asia on parantunut, mutta vielä on tehtävää. Ukrainan sota on tuonut mukanaan uusia haasteita.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.