10.6.2016
Malarian ehkäisyssä lupaavia tuloksia Sahelin alueella
Lasten malariasairastumista ja -kuolemia voidaan vähentää ehkäisevän lääkityksen avulla jopa 75 prosenttia, kertovat asiantuntijat.
10.6.2016
Lasten malariasairastumista ja -kuolemia voidaan vähentää ehkäisevän lääkityksen avulla jopa 75 prosenttia, kertovat asiantuntijat.
10.6.2016
EU:n tukema New Alliance -aloite on jättänyt pien- ja perheviljelijät ulkopuolelle ja satsannut sen sijaan yrityksiin, tuoreessa päätöslauselmassa linjataan.
9.6.2016
Vastikään julkaistun standardin tavoitteena on luoda yhteiset pelisäännöt maailmaa piinaavan ruokahävikin ja -jätteen vähentämiseksi.
9.6.2016
Tutkijoiden mukaan satunnaisen vierailijan maasta saama kuva on vääristynyt, sillä kidutus ja muu väkivalta tapahtuu suljettujen ovien sisäpuolella.
9.6.2016
Vettä on, mutta infrastruktuuri toimii huonosti ja sähköstä on pulaa.
8.6.2016
Leikkausten vuoksi kehitysyhteistyöjärjestöt hakevat nyt apua tavallisten lahjoittajien lisäksi yritysyhteistyöstä, selviää tuoreesta kyselystä.
8.6.2016
Tuoreen maailmanrauhaa mittaavan indeksin esimerkiksi terrorismi ja poliittinen epävakaus ovat vähentäneet rauhanomaisuutta.
8.6.2016
Afrikassa on 58 miljoonaa ikäisekseen liian pienikokoista lasta. Kitukasvuisuus ei haittaa vain lapsia vaan myös talouskasvua.
7.6.2016
Jemeniä pommittava liittouma pantiin listalle viime viikolla, mutta Saudi-Arabia painosti YK:n pääsihteerin perumaan päätöksen.
7.6.2016
Rikkaassa ruokakulttuurissa tunnetaan muun muassa 600 maissireseptiä.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.