8.9.2016
Kofi Annan ratkoo Myanmarin sorretun rohinga-kansan kriisiä
Ulkomaalaisten kutsuminen avuksi on herättänyt pahaa verta kiihkobuddhalaisissa, jotka vastustavat kansalaisuuden myöntämistä islaminuskoisille rohingoille.
8.9.2016
Ulkomaalaisten kutsuminen avuksi on herättänyt pahaa verta kiihkobuddhalaisissa, jotka vastustavat kansalaisuuden myöntämistä islaminuskoisille rohingoille.
7.9.2016
Kaksi viikkoa sitten aikaan saatu rauhansopimus on valtavan iso askel, mutta riippuu sen toteutuksesta, paraneeko ihmisten elämä todellisuudessa, sanoo rauhantyön asiantuntija Lea Pakkanen.
7.9.2016
Halvin hinta voi edelleen ajaa vastuullisuuden edelle, sanovat suomalaiset kehitys- ja yritysvastuujärjestöt.
7.9.2016
Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan mailla on kaikki mahdollisuudet kasvuun, jos sodat saadaan talttumaan.
7.9.2016
Unicefin mukaan Suomessa erityisesti perheenyhdistämisen kiristäminen vaarantaa lasten oikeudet.
6.9.2016
Kolme saksalaista vaatebrändiä on ottamassa käyttöön uutta reilujen vaatteiden standardia. Clean Clothes -kampanja kuitenkin kritisoi konseptia.
6.9.2016
Siirtotyöläiset paiskivat töitä, joita paikalliset eivät kurjien työehtojen vuoksi tee.
6.9.2016
Suomi saattaa asettaa turvapaikanhakijat hengenvaaraan huolimattomasti tehtyjen päätösten vuoksi, järjestö moittii.
5.9.2016
Tuoreen YK-raportin mukaan kapinallisryhmä al-Shabaab on kieltänyt kaiken mediatoiminnan alueellaan, mutta silti valtion toimijat ovat yleisin taho, joka rikkoo toimittajien ja aktivistien oikeuksia.
5.9.2016
Karjatalous on tärkeä elinkeino, mutta sen aiheuttaa metsien katoamista, luonnon monimuotoisuuden heikkenemistä ja päästöjä.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.