3.11.2016
Finnwatch-tutkijalle hyviä uutisia – yksi syytteistä hylätty
Ananasmehutehtaan väärinkäytöksiä Thaimaassa tutkineen Andy Hallin kunnianloukkaussyyte on kaatunut korkeimmassa oikeudessa. Syyskuun tuomio kuitenkin pysyy voimassa.
3.11.2016
Ananasmehutehtaan väärinkäytöksiä Thaimaassa tutkineen Andy Hallin kunnianloukkaussyyte on kaatunut korkeimmassa oikeudessa. Syyskuun tuomio kuitenkin pysyy voimassa.
3.11.2016
Verojen välttely veroparatiisien avulla on järjestelmällistä yhteiskunnan ryöstämistä, joka YK:n on aika panna kuriin, vaatii Alfred de Zayas tuoreessa raportissaan.
2.11.2016
Pakolaiset tietävät itse parhaiten, mitä tarvitsevat, toteaa YK:n pakolaisjärjestön johtaja Filippo Grandi.
2.11.2016
Jo yli 300 miljoonaa naista ja tyttöä maailman köyhimmissä maissa käyttää moderneja ehkäisyvälineitä, selviää tuoreesta raportista.
2.11.2016
Pitäisikö kaupungit rakentaa autovaltaisiksi vai suosia joukkoliikennettä, pohtivat vinhaa vauhtia urbanisoituvat kehitysmaat. Kysymyksistä polttavin on kuitenkin infrastruktuurin rahoitus.
1.11.2016
Papuan saarella asukkaat ovat tyytyväisiä muutokseen, sillä huomattava osa alueen metsistä on raivattu öljypalmuplantaaseiksi.
1.11.2016
YK:n jäsenmaat äänestivät aloittavansa neuvottelut sopimuksesta, joka kieltää ydinaseet täysin. Suomi jätti äänestämättä.
31.10.2016
Zimbabwelaiset ovat löytäneet somesta uuden tavan viestiä pettymystään vallanpitäjiin oloissa, joissa perinteinen media on sensuroitu.
31.10.2016
Ympäristöjärjestöjen tutkimuksen mukaan terveyden kannalta myrkyllisin teollisuudenala kehitysmaissa on lyijyakkujen kierrätys, joka usein tapahtuu kodeissa.
31.10.2016
Myös muut suuret kansainväliset toimijat, kuten YK, ovat viime aikoina ryhtyneet edistämään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia aiempaa ponnekkaammin.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.