13.12.2016
Intiassa käydään raiskauksia vastaan moninaisin keinoin
Esimerkiksi kamppailulajeissa koulutettu 40 naispoliisin ryhmä päivystää koulujen ja metroasemien ympäristössä.
13.12.2016
Esimerkiksi kamppailulajeissa koulutettu 40 naispoliisin ryhmä päivystää koulujen ja metroasemien ympäristössä.
13.12.2016
Qatarissa tulee tänään voimaan uusi työlaki, jonka on määrä parantaa myös jalkapallon MM-kisarakentajien oloja. Amnestyn mukaan uudistukset eivät riitä.
12.12.2016
3,5 miljoonaa ihmistä pakeni kotimaansa sisällä viime vuonna. Päälle tulevat vielä ne, joita ei edes tilastoida, todetaan uudessa tutkimuksessa.
12.12.2016
Kehitysyhteistyöjärjestöt markkinoivat toimintaansa usein kampanjavideoilla. Toisinaan niiden viesti menee metsään, sen osoittaa norjalaisten järjestämä kilpailu.
12.12.2016
Järjestöraportti paljasti syyskuussa, että Euroopasta viedään Länsi-Afrikkaan satoja kertoja myrkyllisempää polttoainetta kuin Euroopassa edes saa käyttää. Nyt maat ovat saaneet tarpeekseen.
9.12.2016
Rikollisjengien toiminta uhkaa myös toimittajia eivätkä viranomaiset suojele heitä riittävästi.
9.12.2016
Humanitaariset kriisit ovat laajimpia sitten YK:n perustamisen, sanoo YK:n hätäapukoordinaattori Stephen O'Brien.
8.12.2016
Andrew Anderson johtaa irlantilaista Front Line Defenders -järjestöä, joka tukee ihmisoikeusaktivisteja. Hänen mukaansa ihmisoikeuksia polkevat maat käyttävät hyväkseen länsimaiden löperyyttä.
8.12.2016
Lähes kaikki maailman asekaupan kärkimaat istuvat YK:n turvallisuusneuvostossa nyt tai lähivuosina. Ne eivät useinkaan kaavaile itseään koskevia asevientikieltoja.
8.12.2016
Sekä Amnesty International että Suomen Sadankomitea palkitsevat tänä vuonna Kyyjärven kunnan myönteisestä asenteesta turvapaikanhakijoita kohtaan.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.