• 21.12.2016

    Nälkä pahenee Afrikan sarvessa – lähes 12 miljoonaa tarvitsee ruoka-apua

    Kuivuus kurittaa yhä Etiopiaa, Keniaa ja Somaliaa. Alueella tarvitaan pikaista apua muun muassa istutusten aloittamiseen, jotta ruokapula ei enää pitkittyisi, varoittaa FAO.

  • 21.12.2016

    Ilmastopakolaisuus on jo todellisuutta Etelä-Aasiassa

    Avustusjärjestöt patistavat alueen valtioita auttamaan paisuvaa ihmisjoukkoa ennen kuin tilanne karkaa käsistä.

  • 20.12.2016

    Uusi kapinallisryhmä herättää huolta Keski-Afrikan tasavallassa

    Uusi ryhmä on tappanut ja raiskannut siviilejä maan luoteisosissa, kertoo HRW.

  • 20.12.2016

    Nicaraguan naiset taistelevat maanomistusoikeudesta

    Nicaraguan naisten pitkä taistelu tuotti vuonna 2010 lain, joka turvaa heille oikeuden omistaa maata. Nyt se pitäisi enää saada toteutetuksi.

  • 20.12.2016

    Alle kolme prosenttia syyrialaispakolaisista sijoitettu rikkaisiin maihin

    Suomi pärjää yllättävän hyvin kehitysyhteistyöjärjestö Oxfamin vertailussa, jossa lasketaan, mikä olisi kunkin rikkaan maan reilu osuus Syyrian pakolaisista.

  • 19.12.2016

    Lupaus työstä toi oppositiolle voiton Ghanan vaaleissa

    Oppositiojohtaja Nana Akufo-Addo voitti Ghanan joulukuiset presidentinvaalit lupaamalla perustaa tehtaan jokaiseen 216 piirikuntaan ja turvata kasteluveden kaikille maanviljelijöille.

  • 19.12.2016

    Tutkimus: Mobiiliraha nostanut tuhansia kenialaisia köyhyydestä

    Kenian innovaatio, M-Pesa, on auttanut etenkin naisia vaihtamaan ammattia ja pääsemään köyhyydestä.

  • 19.12.2016

    Amnesty: Myanmarin armeija tuhonnut kokonaisia kyliä

    Ihmisoikeusjärjestön mukaan armeija on saattanut syyllistyä rikoksiin ihmisyyttä vastaan Rakhinen osavaltiossa.

  • 17.12.2016

    Eettinen joululahja pitää pintansa

    Kehitysyhteistyöjärjestöjen myymät aapiset, puuntaimet ja rokotepaketit ovat yhä suosittuja joululahjoja. Vaikka uutuudenviehätys on ohi, lahjat ovat löytäneet vakiintuneen ostajakuntansa, kerrotaan järjestöistä.

  • 16.12.2016

    Afganistanissa muhii uusi pakolaiskriisi – sadat tuhannet palanneet Pakistanista

    Pakistan ja EU palauttavat afganistanilaisia takaisin kotimaahansa. Afganistan ei ole valmistautunut massapaluuseenn ja etenkin lasten koulutus on vaakalaudalla.