22.2.2017
Amnestyn vuosiraportti: Vastakkainasettelu uhkaa ihmisoikeuksia
Maailmasta on tulossa entistä turvattomampi ja jakautuneempi, ihmisoikeusjärjestö varoittaa.
22.2.2017
Maailmasta on tulossa entistä turvattomampi ja jakautuneempi, ihmisoikeusjärjestö varoittaa.
22.2.2017
Äidit joutuvat ruokkimaan lapsiaan villeillä hedelmillä ja mukulakasveilla. Monet koulut ovat tyhjillään, koska lapset ovat etsimässä vettä.
22.2.2017
Euroopan maissa yritetään kursia kokoon edes osa summasta, jonka Donald Trump aikoo leikata seksuaaliterveydestä. Rahaa on raavittu kasaan myös Suomessa, kertoo kehitysministeri Kai Mykkänen (kok).
21.2.2017
Maailma sopi kymmenen vuotta sitten taistelusta lapsisotilaiden käyttöä vastaan. Työ on kantanut hedelmää, mutta sitä riittää yhä, sanoo Unicef.
21.2.2017
Etenkin Lähi-idän maat ovat lisänneet aseiden tuontia, kertoo rauhantutkimusinstituutti Sipri. Lähtömaa on usein Yhdysvallat.
21.2.2017
Aiemmin pientuottajille tarjottiin lainaa vain tähtitieteellisellä korolla, mutta kehitysrahoituskeskukset ovat parantaneet tilannetta.
20.2.2017
Nälkäkuolemat ovat alkaneet Unityn osavaltiossa, kertovat YK-järjestöt.
20.2.2017
Suomen Punainen Risti johtaa laajaa terveysoperaatiota. Mosulissa elää yhä satojatuhansia siviilejä.
20.2.2017
Pakolaisneuvonnan selvityksen mukaan monet Suomeen saapuneet turvapaikanhakijat eivät tunne hakuprosessin perusasioita.
17.2.2017
Ilmansaasteiden tiedetään jo vaikuttavan esimerkiksi hengityselinsairauksiin, mutta uuden tutkimuksen mukaan ne voivat lisätä myös ennenaikaisten syntymien riskejä etenkin Aasian maissa.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.