• 11.5.2018

    Kun koko kylä on äiti – maailmalla äitiys nähdään usein laajemmin kuin Suomessa

    Afrikkalaisissa häissä saattaa olla paikalla viisi tai viisikymmentä morsiamen äitiä. Kansainvälisessä äitienpäivän juhlassa muistutettiin, että äitiys on moninaisempaa kuin äkkiseltään tulee ajatelleeksi.

  • 9.5.2018

    Tunisialaiset äänestivät ensimmäisissä demokraattisissa kunnallisvaaleissa sitten vallankumouksen – Etenkin naiset ja nuoret innostuivat ehdolle

    Tunisiassa valittiin yli 7 000 kunnanvaltuutettua viime sunnuntaina järjestetyissä vaaleissa. Vaikka äänestysprosentti jäi alhaiseksi, moni nuori oli innoissaan vaaleista, kertoo maassa vaalien aikaan vieraillut Demo ry:n ohjelmakoordinaattori Emma Pajunen.

  • 9.5.2018

    Uusi kampanja haastaa suomalaiset puhumaan ennakkoluuloistaan

    Olenko rasisti? -kampanjassa muun muassa yhteiskunnalliset vaikuttajat kertovat, mitä ennakkoluuloja heillä on.

  • 9.5.2018

    H&M:ltä vaaditaan elämiseen riittävän palkan maksamista ompelijoille – vuonna 2013 annettu lupaus ei ole pitänyt, sanovat järjestöt

    H&M:n tavoitteena oli, että tämän vuoden loppuun mennessä 850 000 sille vaatteita tekevää ompelijaa saisi elämiseen riittävää palkkaa. Vuosien varrella lupaus on kadonnut yhtiön verkkosivuilta, ja järjestöjen mukaan se yrittää vesittää koko tavoitteen.

  • 9.5.2018

    Chile rajoittaa haitilaisten maahantuloa

    Monet haitilaiset ovat saapuneet Chileen tulleet turistiviisumilla, jonka on voinut vaihtaa oleskeluluvaksi saatuaan työpaikan. Maaliskuussa valtaan tullut oikeistohallitus on kuitenkin ryhtynyt rajoittamaan heidän viisuminsaantiaan.

  • 9.5.2018

    ”Jos olemme tottuneet siihen, että Trump on presidentti, niin totumme myös feminismi-sanaan”

    Koreografi Sonya Lindforsin uusin teos on utopia siitä, minkälainen maailma olisi, jos ei olisi rasismia tai sukupuolten välistä epätasa-arvoa.

  • 9.5.2018

    Nigerialainen muotisuunnittelija: ”Ihmiset kuvittelevat, että afrikkalainen muoti tarkoittaa isoa kaftaania”

    Yksi Afrikan suurista vientituotteista on kulkenut muotitietoisten pukeutujien päällä Suomeen. Maailma kylässä -festivaaleilla pääset tutustumaan suunnittelija Ebun Kiviseen ja afrikkalaiseen muotiin.

  • 8.5.2018

    Turismin hiilijalanjälki on luultua suurempi – tutkijat suosittelevat hiilimaksuja ja lentämisen vähentämistä

    Turismi aiheuttaa melkein kymmenesosan maailman hiilidioksidipäästöistä, ja tulevaisuudessa osuuden voi olettaa kasvavan.

  • 8.5.2018

    Järjestöt pelkäävät kehitysavun jäävän jalkoihin EU:n uudessa rahoituskehyksessä

    EU-komissio haluaisi nostaa unionin ulkosuhteiden rahoitusta tuntuvasti lähivuosina. Järjestöt pelkäävät, että rahaa käytetään jatkossa yhä enemmän oman edun ajamiseen.

  • 8.5.2018

    Pohjois-Irlannin rajapommi tikittää Brexitin myötä

    Mitä brittien ero Euroopan unionista tekee herkille raja-alueille, joilla ihmisten ja tavaran vapaa liikkuvuus ei ole välttämättä enää taattua?