12.12.2018
Virstanpylväs saavutettu: Yli puolet maailman väestöstä käyttää nettiä
Netinkäyttö kasvaa nopeasti etenkin kehittyvissä maissa. Vielä vuonna 2005 vain kaksi prosenttia afrikkalaisista käytti nettiä.
12.12.2018
Netinkäyttö kasvaa nopeasti etenkin kehittyvissä maissa. Vielä vuonna 2005 vain kaksi prosenttia afrikkalaisista käytti nettiä.
12.12.2018
Mitä voisimme oppia Kathmandun friikkikadun länsimaalaisilta hipeiltä, pohtii Maailman Kuvalehden kolumnisti Mimosa Hedberg.
11.12.2018
Pahamaineisen papualaisen Raskol-jengin jäsenet saatiin taltutettua, kun heille tarjottiin uusi elinkeino. ”Milloin vain olen allapäin tai tunnen kiusausta väärintekoon, istun kalalammikkojeni äärellä ja katson, mitä olen saavuttanut”, kertoo kalankasvattajaksi ryhtynyt Moxy.
11.12.2018
Suomi ohjaa lisävaroja muun muassa Kongon demokraattiseen tasavaltaan. Ensi vuonna lisätään tukea myös YK:n hätäapurahastolle.
10.12.2018
Liki 2 800 naista murhattiin sukupuolensa vuoksi vuonna 2017 Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen maissa. Viime vuosina sukupuolittunut väkivalta on kuitenkin nostettu yhteiskunnalliseen keskusteluun ja moni alueen maa on säätänyt on säätänyt lakeja naismurhia ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan.
10.12.2018
Tuoreen ilmastoindeksin mukaan etenkään monet G20-maat eivät tee riittävästi ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi. Suomi saa kiitosta uusiutuvasta energiasta mutta ei energiankulutuksesta.
10.12.2018
Maailman sadan suurimman asevalmistajan myynti on kasvanut viidessätoista vuodessa peräti 44 prosenttia. Kärkisijoja pitää Yhdysvallat.
10.12.2018
Vappu Taipale, 78, on parantanut maailmaa ensin työurallaan ministerinä, pääjohtajana ja professorina ja sittemmin eläkkeelle jäätyään järjestöjen kautta. Viime vuodet hän on puhunut etenkin vanhojen ihmisten arvokkaan kohtelun puolesta.
7.12.2018
Suomalaiset lahjoittivat lähes kolme miljoonaa euroa Nälkäpäivä-keräykseen. Varoja käytetään etenkin Indonesian maanjäristyksestä selvinneiden auttamiseen.
7.12.2018
Kreikka pidätti elokuussa muun muassa pakolaisia uimalla turvaan auttaneen syyrialaisen Sarah Mardinin. Ihmisoikeusjärjestöt pitävät avustustyöntekijöihin kohdistuvia salakuljetusyytteitä perusteettomina.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.