• 2.7.2019

    Suomi tekee neljän miljoonan euron sijoituksen ugandalaiseen maatalousrahastoon – Tavoitteena työpaikkojen luominen pienyrittäjille

    Kirkon Ulkomaanavun perustama sijoitusyhtiö sai ulkoministeriöltä 16 miljoonan euron lainan toimintaansa varten. Nyt se sijoittaa Ugandaan, jossa tarkoituksena on tukea etenkin pienviljelijöitä.

  • 2.7.2019

    Australiassa halutaan pelastaa Iso valliriutta tekemällä siitä maan kansalainen

    Ilmastonmuutos ja saasteet uhkaavat Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluvaa valliriuttaa. Some-yhtiön mukaan kansalaisuus takaisi sille oikeuden elämään.

  • 1.7.2019

    Tutkimus: Yhdysvaltain politiikka on lisännyt abortteja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa

    Yhdysvaltain republikaanipresidentit ovat 1980-luvulta lähtien kieltäneet ulkomaanavun järjestöiltä, jotka edes mainitsevat abortin. Tuoreen, vuosia 1995–2014 käsittelevän tutkimuksen mukaan tulokset ovat olleet päinvastaiset kuin toivottiin. Trumpin aikana politiikka on kiristynyt.

  • 28.6.2019

    Raportti: Rikkaat maat ovat lupauksistaan huolimatta melkein kolminkertaistaneet hiilivoimaloiden tuen

    G20-maat lupasivat kymmenen vuotta sitten luopua fossiilisten polttoaineiden tuista, mutta kehitys on ollut hidasta. Ne ulkoistavat päästöjä etenkin ulkomaille tukemalla muissa maissa hiilivoimaa, selviää tuoreesta raportista.

  • 28.6.2019

    Käräjäoikeus antoi vapauttavan tuomion kymmenelle totaalikieltäytyjälle

    Syytetyt ehtivät kieltäytyä siviilipalveluksesta ennen kuin Jehovan todistajien erivapauden kumoava lakimuutos tuli voimaan huhtikuun alussa. Aseistakieltäytyjäliitto uskoo, että vastaavanlaisia päätöksiä tulee vielä paljon.

  • 27.6.2019

    Keniassa voi saada potkut siksi, että ”näyttää homolta” – Suomen Pride-viikolla vieraileva sateenkaariaktivisti Njeri Gateru uskoo silti asenteiden muuttumiseen

    Kenian korkein oikeus päätti toukokuussa pitää voimassa siirtomaa-ajalta peräisin olevan lainsäädännön, joka kriminalisoi samaa sukupuolta olevien suhteet. Suomessa vieraileva asianajaja Njeri Gateru kertoo, että sen jälkeen hyökkäykset seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä vastaan ovat kiihtyneet.

  • 27.6.2019

    Kehitysyhteistyön kannatus on korkeimmillaan yli kymmeneen vuoteen – Kaksi kolmasosaa suomalaisista lisäisi määrärahoja

    Ulkoministeriön tuoreen kyselytutkimuksen mukaan Suomen pitäisi korostaa EU:n puheenjohtajakaudella etenkin naisten ja tyttöjen asemaa ja ilmastotoimia. Ilmasto huolettaa etenkin nuorimpia vastaajia.

  • 27.6.2019

    Iranilaisilta puuttuu vapautta, mutta vapaapäiviä piisaa enemmän kuin missään muualla

    Uskonto ja politiikka lyhentävät työviikkoja Iranissa. Iranilaiset saavat nauttia vapaapäivästä muun muassa öljyteollisuuden kansallistamisen vuosipäivän kunniaksi.

  • 27.6.2019

    Työ ei tuo kaikille leipää pöytään

  • 27.6.2019

    Aikoinaan lomalevyt valmensivat suomalaisia massaturismiin, mutta voisivatko ne nyt tarjota korvikkeen lomalle?

    Miksi matkustaisin vuoden 2019 Unkariin tunnettuine epäkohtineen, kun Tuula-Anneli Rantasen iskelmä vuodelta 1964 rakentaa minulle juuri haluamani kaltaisen Unkarin, kysyy tietokirjailija Tommi Uschanov esseessään.