26.11.2019
Nöyryyttävä nötkötti
Entisen Jugoslavian kansanarmeijan asemapaikalta löytyi vanha säilykepurkki, jossa EU:n kultatähdet vielä loistavat: humanitaarista ruoka-apua.
26.11.2019
Entisen Jugoslavian kansanarmeijan asemapaikalta löytyi vanha säilykepurkki, jossa EU:n kultatähdet vielä loistavat: humanitaarista ruoka-apua.
25.11.2019
Yli 4,4 miljoonaa ihmistä elää Jemenissä vaikeasti saavutettavilla alueilla, jonne ei saada riittävästi apua. Monet heistä ovat jo lähellä nälänhätää, arvioi Pelastakaa Lapset.
25.11.2019
Leo Stranius, 45, on ilmastovaikuttaja, kaupunginvaltuutettu ja isä, jonka mielestä ilmastonmuutoksesta pitää alkaa kertoa lapsille mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
22.11.2019
Facebookin ja Googlen tapa kerätä ja käsitellä miljardien ihmisten henkilötietoja loukkaa oikeutta yksityisyyteen sekä mielipiteen-, ajatuksen- ja ilmaisunvapauteen ja edistää syrjintää, sanoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty International uudessa raportissaan.
22.11.2019
Rauhanjärjestöjen rahoitus halutaan palauttaa vuotta 2016 edeltävälle tasolle. Myös ulko- ja turvallisuuspolitiikan järjestöille sekä ympäristöille esitetään lisärahaa.
22.11.2019
Ilmaston muuttuessa vanhemmuudenkin tulisi muuttua, vaativat Ilmastovanhemmat.
21.11.2019
Muovipussien jyrkkä kieltäminen rinnastuu maagiseen ajatteluun, jossa kestämätön elämäntapa yritetään pelastaa uhraamalla jotain kokonaisuuden kannalta melko marginaalista, kirjoittaa Juuso Koponen Antroblogin uutiskommentissa.
20.11.2019
Ääriliikkeiden väkivalta on aiheuttanut aliravitsemuskriisin Maliin, Nigeriin ja Burkina Fasoon. Mikäli mitään ei tehdä, kokonainen sukupolvi on vaarassa, sanoo Maailman ruokaohjelma.
20.11.2019
Suomessa hiljattain vieraillut Jason Hickel on yksi tutkijoista, jotka ovat viime vuosina ryhtyneet vaatimaan, että maailma luopuu pakkomielteestään bruttokansantuotteen kasvattamiseen ja keskittyy sen sijaan ympäristön kantokyvyn ylläpitämiseen ja ihmisten hyvinvointiin. Hänen mukaansa myöskään paljon puhuttu ”vihreä kasvu” ei tule toimimaan.
19.11.2019
Järjestäytynyt rikollisuus kiihdyttää ihmiskauppaa Guatemalassa, Hondurasissa ja El Salvadorissa. Viranomaiset yrittävät tukea uhreja, mutta ne eivät pärjäisi ilman järjestöjä, jotka osaavat tarjota epäsovinnaisiakin tapoja toipumisen edistämiseksi. Esimerkiksi AS Mujeres tarjoaa perinteisen avun ohella myös aromaterapiaa.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.