• 19.2.2020

    "Jo toisena päivänä osasin ajaa pyörällä itse!" – Uusi kotimaa antaa mahdollisuuden oppia uutta

    Uuteen maahan muuttaessa eteen tulee aluksi oudolta tuntuvia tapoja. Mutta kun sitten oppii kalastamaan, leipomaan paikallisille rakkaan kakun, ajamaan pyörällä ja olemaan yhteydessä itsensä ja luonnon kanssa, sitähän alkaa tuntea olevansa jo kotonaan.

  • 18.2.2020

    Zimbabwessa kärsitään sekä nälästä että ruokahävikistä – Hintojen nousu vie torikauppiailta asiakkaat

    Lähes puolet zimbabwelaisista kärsii ruokapulasta. Silti monet kauppiaat sanovat, että heidän on pakko heittää menemään mätänevät vihanneksensa, sillä ihmisillä ei enää ole varaa ostaa niitä.

  • 18.2.2020

    Puhutteleva romaani Venezuelan tilanteesta: ”Emme ole enää mikään maa, olemme jätekaivo”

    Karina Sainz Borgon romaanissa siirtolaisille jää loppuelämän kestävä syyllisyys siitä, että pakeni ja jäi henkiin.

  • 18.2.2020

    Kirjailija Nura Farah: "Yläasteen jälkeen en ole kokenut rasismia tai syrjintää"

    Kannustavat opettajat saivat koulukiusatun Nura Farahin kiinnostumaan kielestä, käsityöstä ja kemiasta. Luokkaretken tehnyt laboranttikirjailija ajaa tasa-arvoa myös ay-aktiivina.

  • 17.2.2020

    Raportti: Sodat ovat lapsille entistäkin vaarallisempia – Pojat kuolevat useammin taisteluissa, tytöt usein seksuaalisen väkivallan kohteina

    Konflikteissa vammautuneiden tai tapettujen lasten määrä on kolminkertaistunut vuoden 2010 jälkeen. Yksi vaarallisimmista maista on Syyriassa, jossa puolet lapset ei ole kokenut elinaikanaan muuta kuin sotaa.

  • 17.2.2020

    YK julkaisi pitkän odotuksen jälkeen listan Israelin laittomissa siirtokunnissa toimivista yrityksistä – 112 yrityksen joukossa muun muassa Tripadvisor ja Airbnb

    Ihmisoikeusjärjestöt pitävät uuden raportin julkaisua läpimurtona, Israel ja Yhdysvallat tyrmäävät raportin puolueellisena.

  • 17.2.2020

    Syvästi kahtiajakautunut Iran

    Iranilaiskenraalin murha ja sitä seurannut matkustajakoneen alas ampuminen nostivat pintaan kansaa jakavat kysymykset.

  • 17.2.2020

    Muurahaiskäpyjä uhkaa salametsästys

    Eläinten suomuja käytetään raaka-aineina erilaisissa uskomuslääkkeissä erityisesti Kiinassa ja Vietnamissa.

  • 17.2.2020

    Australian metsäpaloihin jättilahjoitus Facebookissa

    Suuret katastrofit ylittävät uutiskynnyksen toisin kuin pitkäkestoisemmat kriisit”, WWF Suomen yksityisvarainhankinnan johtaja Tarja Hakala sanoo.

  • 17.2.2020

    Koronavirus ja saastaiset lepakonsyöjät 

    Korona-uutisoinnissa on näkynyt selvää rasistista jaottelua sivistyneisiin 'meihin' ja tartuttaviin kiinalaisiin, joiden barbaarinen ruokakäyttäytyminen tekee heistä riskin sekä itselleen muille, kirjoittaa valtiotieteiden tohtori, dosentti Miia Halme-Tuomisaari AntroBlogin uutiskommentissa.