• 7.4.2020

    Suklaan taustalla on usein lapsityövoimaa, mutta kyselytutkimuksen mukaan moni suomalainen ei tiedä sitä

    Reilu kauppa ry:n kyselytutkimuksen mukaan suurin osa suomalaisista jättäisi suklaan ostamatta, jos tietäisi, että sen tuotannossa on käytetty lapsityövoimaa. Yli kolmannes kuitenkin uskoo, että kaikki suklaa on tuotettu vastuullisesti.

  • 7.4.2020

    Kuubassa yritetään suojella ikääntyneitä koronavirukselta – Moni seniori altistuu virukselle jonottaessaan ruokaa kaupasta

    Kuubassa on Latinalaisen Amerikan toiseksi ikääntynein väestö. Maan viranomaiset ovat määränneet 6 000 sosiaalityöntekijää auttamaan haavoittuvassa asemassa olevia vanhuksia.

  • 6.4.2020

    ”Terveyskriisistä ei saa tulla globaalia ihmisoikeuskriisiä” – Koronaviruspandemia lisää kansalaisten tarkkailua, ja järjestöt pelkäävät, että siitä tulee pysyvää

    Koronavirusepidemia ei tarkoita, että ihmisoikeusperiaatteet voidaan jättää huomiota, varoittaa yli 100 ihmisoikeusjärjestöä. Amnestyn mukaan esimerkiksi puhelinten paikkatietoja sekä kasvojentunnistusta on jo käytetty kyseenalaisilla tavoilla pandemian ehkäisemiseksi.

  • 3.4.2020

    Tutkimus: Moni nainen ei voi tehdä itse päätöstä terveyspalveluiden käytöstään – tai edes kieltäytyä seksistä

    YK:n väestörahaston tutkimuksen mukaan seksuaali- ja lisääntymisterveyttä rajoitetaan etenkin Afrikan maissa. Ongelmana on myös tilastotietojen puute.

  • 2.4.2020

    Koronaviruspandemia pakottaa hakemaan elämyksiä muualta kuin kuluttamisesta – Samalla se voi toimia kestävän elämäntavan oppituntina

    Kaikki joutuvat nyt muuttamaan elämäänsä, ja se voi luoda mahdollisuuksia edistää vähähiilistä elämäntapaa, arvioivat Suomen luonnonsuojeluliiton ja Sitran asiantuntijat. Koronavirus opettaa myös sen, että kaikkiin kriiseihin on pakko reagoida, muistuttaa suojeluasiantuntija Hanna Aho.

  • 2.4.2020

    Sita Salminen on rohkean äidin tytär: ”Äitini on osannut tarkastella kriittisesti sukupuolirooleja”

    Rovaniemellä kasvanut somevaikuttaja haluaa murtaa thainaisiin liittyviä stereotypioita.

  • 2.4.2020

    Korona sulki koulujen kanttiinit – ”Vaakakupeissa tasapainoilevat elämä ja kuolema”

    YK:n kouluruokaohjelman johtajalla Carmen Burbanolla on vetoomus kaikkien maiden hallituksille: jakakaa kouluruoka tavalla tai toisella.

  • 1.4.2020

    Maahanmuuttajanuorten asioista puhuvat usein keski-ikäiset kantasuomalaiset keskenään – MakeSomeNoise-foorumi antaa äänen maahanmuuttajataustaisille nuorille

    Helsingissä perustetun MakeSomeNoise-foorumin nuoret eivät ole kokemusasiantuntijoita vaan asiantuntijoita, jotka puhuvat tärkeinä pitämistään asioista. Yksi sen aktiiveista on Ulkar Aghayeva, joka sai 16-vuotiaana kuulla olevansa ylikoulutettu siivoojan työhön.

  • 31.3.2020

    Oikeus hyödyntää mangrovemetsiä teki Borneon kalastajista luonnonsuojelijoita

    Sungai Nibungin kalastajat hakkasivat mangrovemetsiä aiemmin polttopuuksi, mutta toiminta muuttui, kun heille annettiin lupa hyödyntää metsiä, kunhan he eivät kaada sitä. ”Tuloni olivat ennen epävarmat, mutta nyt pystyin lähettämään toisen lapseni opiskelemaan yliopistoon ja nuorimmaiseni yläkouluun”, kertoo kalastaja Muhammad Tahir.

  • 31.3.2020

    Syyriaan vaaditaan tulitaukoa – Maassa on havaittu ensimmäiset tartunnat, ja koronavirusepidemiaa olisi vaikea hallita

    Syyrian ensimmäinen koronavirustapaus havaittiin reilu viikko sitten. YK:n erityislähettiläs Geir Pedersen varoittaa, ettei maa pystyisi välttämättä hallitsemaan epidemiaa.