• 12.5.2020

    Palautettujen siirtolaisten pelätään levittävän koronavirusta Keski-Amerikassa – Yhdysvallat ja Meksiko ovat karkottaneet siirtolaisia ilman testejä

    Maailman pahin korona-alue, Yhdysvallat, ja siirtolaisten läpikulkumaa Meksiko ovat alkuvuodesta passittaneet tuhansia keskiamerikkalaisia kotiin testaamatta näitä. Esimerkiksi Guatemalassa jopa puolet tartunnoista on Yhdysvalloista karkotetuilla.

  • 12.5.2020

    Suomalaisparin dokumenttielokuva sisseistä: "Olin varma, että me tavataan jotain korstoja"

    Jenni Kivistön ja Jussi Rastaan loma Kolumbiassa keskeytyi, kun heille avautui ovi FARC-sissien maailmaan. Tämä oli alkusysäys palkitun dokumenttielokuvan Colombia in My Arms synnylle.

  • 12.5.2020

    Palestiinan hipsteriskene Ramallah’ssa

  • 12.5.2020

    Saksalainen nakusauna ilahduttaa luovuudellaan

    Berliinin keskustassa sijaitseva Vabali Spa on sekoitus kiusallista alastomuutta, new age -henkistä hyvinvointihypeä ja täydellisen toimivaa lomailua.

  • 12.5.2020

    Apukokkina Meksikossa

  • 12.5.2020

    Stoppi vihamielisille ajatuksille!

    Rauhanjärjestö Sadankomitea tekee kaikkensa, ettei vihaa normalisoitaisi.

  • 12.5.2020

    Tutkimusmatka minuuteen

  • 12.5.2020

    Mandariinikiinaa puhuu lähes miljardi maailman ihmistä

    Mandariinikiina on puhutuin äidinkieli, mutta englannilla on maailmankielenä ylivoimainen asema.

  • 12.5.2020

    Ujuni Ahmed: "Miksi viranomaiset eivät puutu tyttöjen sukuelinten silpomiseen?"

    Suomen PEN:in sananvapauspalkinnolla hiljattain palkittu Ujuni Ahmed, 32, pitää silpomisongelmaa voimallisesti esillä puhumalla siitä suoraan.

  • 11.5.2020

    Tutkijat: Koronavirus voi olla vielä luultuakin suurempi kansanterveysriski kehittyvissä maissa – Malaria-, hiv- ja tuberkuloosikuolemat uhkaavat lisääntyä

    Koronavirus paitsi ylikuormittaa terveysjärjestelmiä, myös haittaa muiden tautien hoitoa. Seuraavien viiden vuoden aikana esimerkiksi malariakuolleisuus voi kasvaa peräti 36 prosenttia, jos lääkkeitä ei saada jaettua, varoitetaan tuoreissa raporteissa.