• 18.12.2020

    Heikki ja tytär Elli-Alina Hiilamon työuria ohjaa tavoite ymmärryksen lisäämisestä

    Professori ja toimittaja puhuvat työasioista keskenään kuitenkin harvoin.

  • 17.12.2020

    Korona on lisännyt teiniraskauksia ja silpomista, mutta mistä se oikeastaan johtuu? – ”Kun koulut suljettiin, tytöt jäivät oman onnensa nojaan”, sanoo kenialainen asiantuntija Mary Momanyi

    Kriisien aikoina naisten ja tyttöjen asema usein heikkenee, koska syvään juurtuneita sosiaalisia normeja on vaikeampi vastustaa. Keniassa korona-aika on johtanut muun muassa siihen, että tytöt suostuvat seurustelusuhteisiin vanhempien miesten kanssa saadakseen rahaa edes terveyssiteisiin, kertoo Solidaarisuuden asiantuntija Mary Momanyi.

  • 17.12.2020

    Tietotekniikka voi olla jopa lentoliikennettä isompi päästöjen lähde

    Päästöjä aiheuttaa kasvava energian ja materiaalien tarve. Toisaalta tietotekniikka voi myös vähentää päästöjä.

  • 17.12.2020

    Savutofukinkku on joulupöydän vegaaninen hitti

    Lihaton joulu on kaikkea muuta kuin ankea.

  • 16.12.2020

    Epävarmassa maailmassa yhä useampi kiinnostuu ekokylässä asumisesta – Keuruun ekokylässä elää tavallisia ihmisiä, ei ”kajahtaneita tyyppejä uimassa vastavirtaan”

    Ekokylissä uskotaan, että omavaraisempi ja yhteisöllisempi elämä tarjoaa vastauksia myös globaaliin ilmasto- ja ympäristökriisiin. ”Toivoisin että kaikki ekokylät eivät olisi pöpelikössä. Tarvitaan urbaaneja ekokyliä, kokonaisia kestävyyteen pyrkiviä kerrostalokortteleita”, sanoo Keuruun ekokylässä asuva Tom Pesch.

  • 16.12.2020

    Kolmannes maailman väestöstä ei ole ollut sosiaaliturvan piirissä pandemian aikana, arvioi avustusjärjestö Oxfam – Kuilu vauraiden ja köyhempien maiden välillä on ammottava

    Rikkaat maat ovat pandemian aikana käyttäneet sosiaaliturvaan henkeä kohti noin 695 dollaria. Keskitulotason maissa määrä on vain 28 dollaria, käy ilmi Oxfamin selvityksestä.

  • 15.12.2020

    Ennätysmäärä toimittajia on vangittu tänä vuonna – ”Presidentti Trumpin perintö”, sanoo lehdistönvapausjärjestö

    Trumpin kova retoriikka lehdistöä kohtaan on antanut myös muiden maiden autoritaarisille johtajille mahdollisuuden käydä toimittajiensa kimppuun, sanoo lehdistönvapausjärjestö CPJ. Tänä vuonna esimerkiksi mielenosoituksista uutisoiminen on ollut toimittajille erityisen vaarallista.

  • 15.12.2020

    Maailman kehittyneimpien maiden lista meni uusiksi – Tuore indeksi mittaa ihmisen hyvinvoinnin lisäksi myös ympäristöpaineita, eikä tulos mairittele teollisuusmaita

    YK:n kehitysohjelman perinteinen inhimillisen kehityksen indeksi tarkastelee tänä vuonna kehitystä myös hiilidioksidipäästöjen ja luonnonvarojen kulutuksen näkökulmasta. Siksi Suomi putoaa indeksillä 19 sijaa ja Costa Rica nousee 37 sijaa.

  • 15.12.2020

    Kenian startupit eivät kehittele viininmaistelu­sovelluksia, vaan ratkovat yhteiskunnallisia ongelmia

    Kenia mainitaan usein teknologian huippumaana Afrikassa, mutta se ei ole koko totuus. Suuri osa ihmisistä elää yhä teknologian ulottumattomissa. Juuri heitä tarvittaisiin löytämään ratkaisuja maan suurimpiin ongelmiin.

  • 14.12.2020

    Alustava tutkinta Nigerian sotarikoksista valmistui: Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjän mukaan sekä Boko Haram että turvallisuusjoukot syyllistyneet vakaviin rikkomuksiin

    Ääriliike Boko Haram ja Nigerian turvallisuusjoukot ovat syyllistyneet muun muassa murhiin, raiskauksiin, kidutukseen ja lasten värväämiseen taistelijoiksi, sanoo ICC:n syyttäjä Fatou Bensouda. Hän vaatii, että tuomioistuin aloittaa rikoksista virallisen tutkinnan.