• 10.7.2020

    Luoteis-Syyriassa vahvistettu ensimmäinen koronavirustapaus – ”Koronavirus tulee leviämään pakolaisleireillä kulovalkean tavoin”

    Luoteis-Syyriassa elää noin 4,2 miljoonaa ihmistä, joista monet pakolaisia. Jos virus leviää, esimerkiksi vanhuksilla ja kroonisia tauteja sairastavilla on vain pienet mahdollisuudet selvitä, varoittaa terveysjärjestö UOSSM.

  • 9.7.2020

    ”Rahoituslaitokset eivät ottaneet minua vakavasti” – Naisyrittäjien arki on hankalaa, ja koronavirus vaikeuttaa sitä entisestään

    Keniassa naisyrittäjät kärsivät luotonsaantivaikeuksista ja vähättelystä. Irene Omari omistaa yhden Kisumun suurimmista brändäysyhtiöistä. Koronan vuoksi bisneksellä menee nyt huonommin kuin koskaan. Vaikeuksia on kuitenkin ollut jo aiemmin. ”Naisen on hyvin vaikea vetää yritystä. Aluksi en edes saanut luottoa”, hän kertoo.

  • 9.7.2020

    Koronavirus on vauhdittanut etäoppimista myös kehittyvissä maissa – Moni kuitenkin putosi kyydistä, eivätkä kaikki pääse enää takaisin

    Noin 1,6 miljardia opiskelijaa ja koululaista joutui keväällä jäämään pois koulusta koronaviruksen takia. Esimerkiksi Kenia ja Uganda käärivät hihansa digi- ja etäopetuksen lisäämiseksi, mutta nyt pelkona on eriarvoisuuden kasvu. ”Jo valmiiksi jäljessä olevat jäävät vielä enemmän jälkeen”, sanoo Fingon asiantuntija Peter Njuguna.

  • 8.7.2020

    Köyhyys ei ole vähentynyt niin paljon kuin väitetään, ja keinot sen kitkemiseksi ovat vääriä, sanoo YK-asiantuntija – ”Vaarallisen omahyväistä”

    YK:n väistyvä erityisasiantuntija Philip Alston suomii loppuraportissaan maailman johtajia ”itsensä onnittelemisesta” köyhyyden vastaisessa taistelussa, sillä köyhyyden väheneminen johtuu pitkälti Kiinasta. Myöskään kestävän kehityksen tavoitteita ei saavuteta, hän sanoo.

  • 7.7.2020

    Nestlé lopettaa Reilun kaupan KitKat-suklaan valmistuksen – Häviäjinä 27 000 köyhää pienviljelijää, sanoo järjestö

    Nestlé siirtyy käyttämään KitKat-suklaan valmistuksessa Rainforest Alliance -sertifioitua suklaata. Muutos tulee huonoon aikaan, sillä sekä koronavirus että ilmastonmuutos vaikeuttavat köyhien kaakaonviljelijöiden elämää jo valmiiksi.

  • 7.7.2020

    Raportti: Koronapandemian kaltaiset taudit yleistyvät, jos luonnon riistoon ei puututa

    Zoonoosit eli eläinperäiset taudit tappavat vuosittain kaksi miljoonaa ihmistä. Syynä on muun muassa kestämätön luonnonvarojen käyttö, kertoo YK:n ympäristöohjelma. Se peräänkuuluttaa tieteenalojen välistä yhteistyötä tilanteen ratkaisemiseksi.

  • 6.7.2020

    Intialaisnaiset keksivät keinon vähentää muovia – Maatuva terveysside vähentää jätekuormaa ja tarjoaa elinkeinon

    Intian naiset ja tytöt käyttävät vuodessa 12 miljardia terveyssidettä, joiden maatuminen voi valmistusmateriaalista riippuen kestää jopa 800 vuotta. Goalaiset naisyrittäjät valmistavat puukuidusta terveyssiteitä, jotka auttavat vähentämään muovijätekuormaa.

  • 3.7.2020

    Kansalaisjärjestöt vaativat humanitaarista aseidenriisuntaa – ”Pandemiaa ei ratkaista asevarustelulla”

    Maailman pitäisi käyttää rahaa sotilasmenojen sijaan humanitaarisiin tarkoituksiin, todetaan järjestöjen avoimessa kirjeessä. Myös Suomen pitäisi miettiä hävittäjähankintoja uudelleen, sanoo kirjeessä mukana oleva Sadankomitea.

  • 3.7.2020

    Kulutuksen kiihtyminen on nostanut e-jätemäärät ennätystasolle – Eurooppalaiset tuottavat e-jätettä henkeä kohti eniten

    Sähkölaitteita heitetään pois yhä enemmän, sillä kulutus kasvaa ja käyttöikä on lyhyt. Alle viidennes e-jätteestä kierrätetään, selviää YK:n raportista.

  • 3.7.2020

    Elintärkeä ala uhattuna – koronapandemia aiheuttanut ruokaturvan kriisin

    Koronapandemian epäsuorat vaikutukset kehittyvissä maissa näyttävät ylittävän itse viruksen aiheuttamat terveyskustannukset. Samalla maatalouden ja ruuan merkitys nousee uuteen arvoon.