24.3.2021
Kansantansseja elävän musiikin säestyksellä
Läpi kevään Kulttuurikeskus Caisassa tutustutaan eri maiden kansantanssiperinteisiin.
24.3.2021
Läpi kevään Kulttuurikeskus Caisassa tutustutaan eri maiden kansantanssiperinteisiin.
24.3.2021
Järjestön erityinen huomionkohde on kasvatustyö pienten lasten ja nuorten parissa.
24.3.2021
Kansainvälisen tiedeyhteisön mukaan eheyttäminen on pseudotieteellistä hoitoa.
24.3.2021
Musiikki kohottaa uskon korkeuksiin ja lataa tunnetta uskovien yhteisöstä. Musiikin merkitys ei kuitenkaan ole yhdenmukainen kaikissa uskonnoissa ja suuntauksissa.
24.3.2021
Palestiinalaispakolaisten leirit Lähi-idässä ovat yli 70 vuoden aikana muuttuneet lähiöiksi, joissa hermoja kiristää niin huono infrastruktuuri kuin työttömyyskin. Tiina Järven väitöstutkimuksessa selvisi, että leirit ylläpitävät palestiinalaisten toiveita palata takaisin synnyinseuduilleen mutta monelle myös riittäisi ihmisoikeuksien toteutuminen.
23.3.2021
Kannattaako kierrättää? Ovatko biopolttoaineet niin hyvä juttu kuin aluksi luultiin? Onnistuuko Suomi olemaan hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä? Voiko ilmastonmuutosta edes pysäyttää, kun suurvallat sen kun saastuttavat menemään?
23.3.2021
Vain 24 prosenttia hallitusten koronatyöryhmien jäsenistä on naisia, ja se näkyy myös koronatoimissa. Niistä liian harvat on kohdistettu naisiin, sanovat UNDP ja UN Women.
22.3.2021
16–23 prosenttia eurooppalaisnaisista on kokenut parisuhdeväkivaltaa, mutta viime vuosina monet Euroopan maat ovat ryhtyneet kampanjoimaan naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista sopimusta vastaan. Turkki on niistä viimeisin.
22.3.2021
Zimbabwen epäonnistuneen maatalousreformin jälkeen lainansaanti maanviljelyä varten on vaikeutunut. Etenkin nuorten on vaikea päästä alalle. ”Eivät kaikki nuoret viljelijät halua kasvattaa maissia. Me haluamme kokeilla jotain muutakin”, sanoo 27-vuotias viljelijä Lihle Moyo.
19.3.2021
Maaliskuussa ympäri maailmaa hajaantunut kurdikansa juhlii uutta vuotta, Newrozia. Helsinkiläiselle Gelawej Viyanille rakkaimpia tapoja pitää yllä kurdi-identiteettiä on ruoka.
Katso uusimmat juttumme & työpaikkailmoitukset. Kirje ilmestyy noin kolmen viikon välein.