• 27.4.2021

    EU – kansalaisten puolustaja vai turha tyhjänpuhuja?

    Voiko EU näyttäytyä kansalaisyhteiskunnan puolustajana, kun osa jäsenvaltioista ei arvosta kansalaisoikeuksia?

  • 27.4.2021

    Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch: Israel syyllistyy apartheidiin palestiinalaisia vastaan

    Human Rights Watch on ensimmäinen kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö, jonka mukaan Israel harjoittaa palestiinalaisia kohtaan vainoa ja apartheidia. Tarkoituksena ei ole verrata maata Etelä-Afrikkaan vaan tutkia apartheidia nimenomaan kansainvälisen oikeuden rikkomuksena, se korostaa.

  • 26.4.2021

    Vallankaappaus uhkaa lisätä nälkäisten määrää Myanmarissa miljoonilla – Suomen Lähetysseura ohjaa tukea paenneille ja tulonsa menettäneille

    Köyhyys, koronakriisi ja helmikuun sotilasvallankaappaus uhkaavat lisätä nälkäisten määrää Myanmarissa 3,4 miljoonalla. Moni on menettänyt työnsä ja tuhannet ovat paenneet väkivaltaa maan sisällä.

  • 26.4.2021

    Maailman sotilasmenot kasvoivat viime vuonna koronapandemiasta huolimatta – Ensi vuoden tilastoissa suurin nousija voi olla Suomi

    Maailman sotilasmenot kasvoivat viime vuonna 2,6 prosenttia koronapandemian aiheuttamista talousvaikeuksista huolimatta. Se heijastaa maailman kiristyvää ja kriisiytyvää turvallisuustilannetta, sanovat tutkijat. Ensi vuoden tilastoissa saattavat näkyä myös Suomen hävittäjäkaupat.

  • 23.4.2021

    Sisaruuden lisäksi Amanda ja Olga Paloa yhdistävät yhteiset taideprojektit

    Siskokset Amanda ja Olga Palo ovat myös ystäviä ja työtovereita. Tauno Palon ja Jukka-Pekka Palon jälkeläisinä he ovat kokeneet taiteilijataustan sekä ovia avaavana että paineita aiheuttavana asiana. Yhteisissä taideprojekteissaan he käsittelevät esimerkiksi raiskauskulttuuria ja feminismin roolia.

  • 23.4.2021

    Yhä useampi maa lähestyy malarian voittamista – Koronapandemia on hidastanut hoitoa, mutta kauhuskenaariot vältettiin, sanoo WHO

    Malariaan kuoli vuonna 2019 yli 400 000 ihmistä. Tällä vuosituhannella monet maat ovat kuitenkin päässeet taudista kokonaan eroon ja se on mahdollista myös muille maille, uskoo Maailman terveysjärjestö.

  • 23.4.2021

    Kenen ääni kuuluu? Viestintä ja kehitys-säätiön toiminnanjohtaja vastaa väitteisiin mediasta

    Vikesin toiminnanjohtaja Auli Starck työskentelee riippumattoman median ja sananvapauden puolesta.

  • 23.4.2021

    Miksi valkoisen on luettava tämä kirja?

  • 23.4.2021

    Selvitys: Monet kehitysmaat ohjanneet valtion koronatuet pääosin suuryrityksille

    Koronapandemia uhkaa lisätä äärimmäistä köyhyyttä, mutta tuoreessa selvityksessä tutkitussa kahdeksassa kehittyvässä maassa lähes kaksi kolmasosaa koronatuista on valunut suuryrityksille.

  • 22.4.2021

    Vapauden kaipuu ajaa nuoret Valko-Venäjältä Puolaan

    Valkovenäläiset nuoret ovat saaneet tarpeekseen presidentti Aleksander Lukashenkon yksinvaltaisista otteista. Heistä tuhannet ovat paenneet Puolaan vapauden perässä.