21.10.2011
Pelko ja viha
Ilkka Lehdonmäki pohtii pääkirjoituksessa vihapuheen vaikutusta yhteiskunnassa.
21.10.2011
Ilkka Lehdonmäki pohtii pääkirjoituksessa vihapuheen vaikutusta yhteiskunnassa.
19.10.2011
Electronic Intifada -uutissivuston perustaja uskoo Palestiinan ja Israelin konfliktin ratkaisemisen kahdella valtiolla johtavan vain uusiin palestiinalaisten pakkosiirtoihin.
18.10.2011
"On tarpeen tarkastella tosiasioita ja pysäyttää myytit", sanoi YK:n yleiskokouksen puheenjohtaja Nassir Abdulaziz Al-Nasser Helsingissä järjestetyssä seminaarissa.
13.10.2011
Ihmisoikeustoimintaohjelman laatiminen on herättänyt positiivisia odotuksia, mutta myös huolen riittävistä voimavaroista sen toteutukseen.
13.10.2011
Uuden selvityksen mukaan valtioiden vihreä maine ei heijasta hyvin valtioiden todellisia meriittejä.
11.10.2011
Jalkapallokisat toivat parannuksia Etelä-Afrikan rakennustyöläisten olosuhteisiin, mutta valtiolle kisat tuottivat voittojen sijaan tappiota.
7.10.2011
Nobel-komitea kiinnitti tänä vuonna huomiota naisten osuuteen rauhan edistämisessä.
7.10.2011
7.10.2011
Maailmaan syntyvän lapsen mahdollisuudet selvitä hengissä ovat parantuneet merkittävästi. Yhä useampi vauva jää henkiin. Vuonna 1990 alle viisivuotiaita kuoli 12 miljoonaa, kaksikymmentä vuotta myöhemmin luku oli 7,6 miljoonaa. Kiinassa vastasyntyneiden kuolleisuusluvut ovat laskeneet puoleen, raportoi lääketieteellinen The Lancet -julkaisu. Tilanteen kohenemisen syynä pidetään sitä, että yhä useampi vauva syntyy kodin sijaan sairaalassa.
4.10.2011
Aasian kehityspankin mukaan riittävillä resursseilla ilmastopakolaisuudesta voi tulla vakavan ongelman sijaan harkittu sopeutumiskeino.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.