Tammikuussa länsimaisessa mediassa levisi kuva neljästä valkoihoisesta ilmastoaktivistinuoresta Maailman talousfoorumissa. Ugandalainen ilmastoaktivisti Vanessa Nakate oli rajattu pois kuvasta ”asetelmallisista syistä”. Myöhemmin kuva vaihdettiin alkuperäiseen, ilman uutistoimisto AP:n anteeksipyyntöä.
Oli rajaaminen sitten tahatonta tai tahallista, toisti se vuosikymmeniä jatkunutta ilmastoaktivismin valkopesua.
Median harjoittama valkoisuuden normalisointi ja ei-valkoisten toimijuuden sivuuttaminen nousee esille, kun Greta Thunberg nostetaan sankariasemaan, mutta samaan aikaan monia uraauurtavia, ei-valkoisia nuoria aktivisteja jää mediassa huomiotta.
Ilmastonmuutoksen historialliset juuret juontuvat kolonialistisen ja riistokapitalistisen järjestelmän syntyyn.
Esimerkiksi Autumn Peltier (15) ja Mari Copeny (12) ovat taistelleet vuosia Pohjois-Amerikassa puhtaan juomaveden ja vesistöjen hyvinvoinnin puolesta. Alkuperäisväestöjen maiden sekä kulttuurien systemaattisella tuhoamisella ja ilmastonmuutoksella on vahva yhteys.
Toimittaja-aktivisti Julian Brave NoiseCat kirjoittaa, kuinka USA:ssa kansallisella tasolla tapahtuva ympäristönsuojelu on pitkään ollut valkoisten johtamaa toimintaa oman yhteisönsä eduksi. Ympäristöä on suojeltu siellä, missä siitä on ollut eniten hyötyä uudisasukkaille – alkuperäisväestöjen ja ei-valkoisten vähemmistöjen kustannuksella.
Ilmastonmuutoksen historialliset juuret juontuvat kolonialistisen ja riistokapitalistisen järjestelmän syntyyn. Esimerkiksi Australiassa riehuneiden tuhoisien maastopalojen kohdalla on pohdittu eurooppalaisten uudisasukkaiden roolia maaston ekosysteemien muutoksessa.
Aboriginaalit hoitivat maastoa vuosituhansia kulottamalla, joka esti palojen leviämistä. Kun aboriginaalit siirrettiin pois mailtaan, paloille alttiimmat tulokaslajikkeet valtasivat maaperän.
Antropologia on pitkään tuottanut tietoa alkuperäisväestöjen kosmologioista ja elämisen tavoista, joista koko maailma voisi ottaa oppia tasa-arvoisemman luontosuhteen muodostamiseen.
Toisaalta myös antropologista tietoa tulee tarkastella kriittisin silmin. Tutkija Zoe Todd muistuttaa tieteenalan valkoisuudesta, valtarakenteista sekä historiallisesta tavasta toiseuttaa ja eksotisoida alkuperäisväestöjä.
Ongelmia ratkovissa innovaatioissa ei ole mitään pahaa. On kuitenkin hyvä pohtia, kenen etua ilmastokeskusteluissa ajetaan.
Rakenteellinen epätasa-arvo on läsnä globaalissa tuotantotaloudessa, jätteiden kierrossa ja varallisuuden jakautumisessa. Saastuttavimmat tehtaat ja edullisin työvoima sijaitsevat köyhemmillä alueilla.
Rikkaammat maat sitä vastoin kuskaavat elektroniikka- ja tekstiilijätettä läntiseen Afrikkaan ja muovijätettä Aasian maihin. Samalla ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät syvimmin globaalissa etelässä.
Ilmastonmuutoskeskustelun aisaparina kulkee käsite kestävyydestä. Antropologi Anna Tsing kirjoittaa käsitteen ristiriitaisuudesta; yhtäältä ”kestävyys” sisältää unelman planeettamme hyvinvoinnista ja jatkuvuudesta, toisaalta sen taakse piiloutuu viherpesua ja ikuisen talouskasvun havittelua.
Ongelmia ratkovissa innovaatioissa ei ole mitään pahaa. On kuitenkin hyvä pohtia, kenen etua ilmastokeskusteluissa ajetaan.
Ilmastonmuutos ei välitä maailman valtasuhteista, mutta jos sitä katsotaan oikeudenmukaisuuden linssin läpi, on sen epätasa-arvoiset lähtöasetelmat ja vaikutukset otettava huomioon.
Jotta keskustelu kestävyydestä todella kattaisi planeettamme monimuotoisuuden, tulisi kaikilla olla mahdollisuus saada äänensä kuuluviin. Tässä niin medialla kuin tieteelläkin on äärimmäisen tärkeä rooli.