Keväisenä lauantaina Roihuvuoren kirjastossa haetaan ymmärrystä maailmantilanteeseen. Pieni kirjasto on täpötäynnä ihmisiä, joita kiinnostaa kristillinen sionismi kauno- ja tietokirjallisuudessa.

Yleisön edessä on kaupunginosan kaksi omaa kirjailijaa: Terhi Törmälehto ja Timo R. Stewart.

Roihuvuoren kirjamessujen tilaisuutta vetävä Voima-lehden kustantaja Tuomas Rantanen on silminnähden innoissaan kuvaillessaan, miten antoisaa oli lukea rinnakkain kahta teosta, jotka valottavat suomalaisten Israel-suhdetta.

Törmälehdon romaani kertoo kahdesta naisesta, jotka matkustavat pyhänä pitämäänsä Israeliin. Heidän kauttaan piirtyy esiin Israelin erityisasema suomalaisten kristittyjen sydämissä. Stewartin tietokirja Luvatun maan lumo tarkastelee samaa ilmiötä aatehistorian näkökulmasta.

”Tämä kuuma aihe menee monella ihon alle”, Rantanen juontaa ja pyytää Timo R. Stewartia ensin selventämään, mitä kristillinen sionismi on.

Tämän aiheen Stewart todella tuntee. Hän on työskennellyt ulkoministeriössä ja kansalaisjärjestöissä. Nykyinen työnantaja, Ulkopoliittinen instituutti, tuottaa Suomen päättäjille tietoa maailman tilasta. Stewartin päätutkimuskohde on Euroopan ja Lähi-idän suhde. Sionismista hän on tehnyt sekä väitöskirjan että tietokirjan.

”Kristillinen sionismi tarkoittaa kristillistä käsitystä siitä, että Israelin valtio on osa Jumalan suunnitelmaa ja että tämä lukee Raamatussa”, Stewart selittää.

Hänen mukaansa osa suomalaiskristityistä samaistuu Israeliin, pieneen ja sisukkaaseen raivaajakansaan, joka sai autiomaat kukkimaan. Vähän samaan tapaan kuin suomalaiset kuivasivat suonsa.

”Israelissakin vihollinen uhkasi idässä ja lippu on sini-valkoinen”, Stewart vertaa.

Toisinaan Stewartin esiintymisissä pieni vähemmistö yleisössä äityy huutelemaan aiheuttaen häiriötä. Tänään niin ei käy. Eivät rajutkaan mielipiteet silti Stewartia huoleta. Mikäli hänellä on valtaa tilaisuuden ohjelmaan, hän pitää puheenvuoronsa napakkana ja kannustaa yleisöä kysymyksiin. Stewartista on tärkeä puhua siitä, minkä tietää yleisöä kiinnostavan.

Lapsena Stewart asui Helsingin Laajasalossa. Hänen suomalainen äitinsä ja uusiseelantilainen isänsä olivat tavanneet Helsingissä kansantanssikurssilla.

Stewart on asunut isänsä kotimaassa vain yhden vuoden ollessaan 16-vuotias. Hän arvelee, että isän puolelta häneen on tarttunut monenlaista brittiläisenä pidettyä, kuten kohteliaiden käytöstapojen ja sosiaalisen kanssakäymisen arvostamista. Stewart myös rakastaa englannin kieltä ja lukee, ja usein myös ajattelee, englanniksi.

”Rakastan kyllä myös suomen kieltä. Onneksi kaksikielisen ei tarvitse valita yhtä toisen edelle.”

Stewartin sisko perheineen asuu Uudessa-Seelannissa, ja Stewartilla on siellä monia ystäviä.

Stewart kertoo vanhempiensa rakastavan matkustamista. ”Reissasimme lapsuudessani vaikka missä, ja se on varmasti vaikuttanut minuun paljon.”

Isän kanssa Stewart oppi väittelemään jo lapsena, yksi piirre brittiläisestä keskustelukulttuurista sekin.

Jos Stewart saisi päättää, väittelytaidot ilmestyisivät peruskoulun opetussuunnitelmaan.

Helsingin yliopistossa väittelemisestä tuli Stewartille intohimo. Hän oli mukana englanninkielisessä Helsinki Debating Societyssä. Nelihenkiset joukkueet ottelivat toisiaan vastaan tarkkojen sääntöjen ohjaamina. Turnauksissa vastustajia tuli ulkomailta asti, aiheet valittiin arvalla.

”Eutanasiasta ja EU:n maatalouspolitiikasta me ainakin väittelimme, joko puolesta tai vastaan.”

Stewart on huomannut, että Suomessa väittely on monen mielestä vaikeaa ja vastenmielistä. Se voi johtua harjoituksen puutteesta ja johtaa helposti erimielisten ihmisten välttelemiseen.

Hänestä väittelytaito on sekä akateemisen tutkimuksen että demokraattisen yhteiskunnan ytimessä. Jos Stewart saisi päättää, väittelytaidot ilmestyisivät peruskoulun opetussuunnitelmaan.

Stewart oli parikymppinen historian opiskelija saapuessaan reppumatkailijana vuonna 2005 ensimmäisen kerran Jerusalemiin. Palestiinassa elettiin toisen intifadan eli kansannousun aikaa. Stewart on vasta myöhemmin ymmärtänyt suhtautuneensa palestiinalaisiin epäluuloisesti.

”Se johtui siitä, että palestiinalaiset esitettiin mediassa fanaattisina, verenhimoisina ja sotaisina.”

Mutta kun hän liikkui palestiinalaisten joukossa, vieraili kodeissa ja baareissa, sai kutsuja häihin ja muihin juhliin, hän huomasi ihmisten elävän ihan tavallista elämää.

Stewart sanoo oivalluksensa kuulostavan nyt yksinkertaiselta, mutta silloin se oli hänelle suuri asia. Myöhemmin hän asui kolmisen vuotta Jerusalemissa ja tutki miehityksen vaikutuksia palestiinalaisiin. Hän koulutti myös vapaaehtoisia ihmisoikeustarkkailijoita.

Jerusalemissa Stewart tapasi myös suomalaisia kristittyjä, jotka näkivät ympäristönsä eri tavoin kuin hän. Siitä alkoi kristillisen sionismin tutkiminen.

”Jäin miettimään, mistä se ero näkemyksessämme johtui – ja sillä tiellä olen vieläkin.”

Kesti aikansa tajuta, millä tavoin epäluottamuksen ja pelon kuilu muodostuu molemmilla puolilla.

Stewart tunnustaa muuttaneensa mielipiteitään myös Israelin ja maan juutalaisten suhteen. Aluksi hänen oli vaikea käsittää israelilaisten kokemaa pelkoa ja uhan tuntua, sillä suomalaisena hän pystyi liikkumaan Jerusalemissa melkein kaikkialla. Palestiinalaisten liikkumista rajoitetaan aidoilla ja tiesuluilla. Juutalaisia koskevat näkymättömät rajat. Monet israelilaiset liikkuvat miehitetyillä alueilla ainoastaan siirtokunnissa.

”Kesti aikansa tajuta, millä tavoin epäluottamuksen ja pelon kuilu muodostuu molemmilla puolilla.”

Stewart korostaa miehityksen rakenteiden aiheuttavan epätasa-arvoa, pelkoa ja vierautta.

”Tämänkin olisin voinut hyvällä tuurilla jo kotisohvalla käsittää”, hän sanoo.

Gazan sodan aikana Timo R. Stewartin rauhallinen ääni on tullut tutuksi suomalaisten uutisten ja ajankohtaisohjelmien katsojille. Häntä pyydetään usein analysoimaan konfliktin uusimpia käänteitä, mutta mieluiten Stewart avaa suurta kuvaa, onhan hän historioitsija, jonka pääaihe on Euroopan suhde Lähi-itään.

”Orientalismin perusajatus on, että miellämme maailma kahdeksi, että on länsi eli me ja itä, joka on täysin erilainen ja jollain tavalla pilalle mennyt”, Stewart aloittaa.

Hän kertoo, että eurooppalaisille on kyllä selvää, että ”idässä” on keksitty melkein kaikki, mitä klassiseen kulttuuriin kuuluu: kirjoitustaito, maatalous ja uskonnot. Siellä ovat myös Raamatun maat. Siitä kaikesta puhutaan idän viisautena, Stewartin sanoin idän mytologisoituna menneisyytenä.

Stewart puhuu lännen valtavasta ylemmyydentunnosta, jonka kautta kaikkea itään liittyvää nykyisin katsotaan rappion ja pettymyksen kautta.

”Nykyiseen itään liitetään pääasiassa fanaattisuutta, irrationaalisuutta, liiallista uskonnollisuutta, jyrkkyyttä ja väkivaltaisuutta, myös naisten ja vähemmistöjen sortamista. Kaikkea, mitä lännessä on nähty idealisoidun minän vastaisena.”

Stewart on perehtynyt eurooppalaisten puolueiden vaaliohjelmiin ja kertoo populististen puolueiden käyttävän niissä stereotyyppisiä uhkia. Ne näkevät uhkana Lähi-idästä tulevat maahanmuuttajat ja islamin. Stewartin mukaan ilmiö ei ole uusi: jo Martti Luther puhui turkkilaisesta uhkasta.

Eurooppalainen muisti on valikoiva. Stewartia kummeksuttaa, etteivät monikaan täällä tunnu muistavan, että juuri eurooppalaiset maat valtasivat Lähi-idän ja hallitsivat sitä pitkään.

Stewartilla on työn alla syksynä ilmestyvät tietokirja, jota varten hän on tutkinut vanhoja karttakirjoja.

”Ei tarvitse olla kovinkaan vanha kirja vaan sellainen, jota omat isovanhempani lukivat 1930-luvulla, niin niissä sekä Lähi-itä että Afrikka olivat suureksi osaksi Euroopan siirtomaita tai muuten sen hallinnassa.”

Stewart kävi oman koulunsa 1980-luvun lopulla ja muistaa, että historiankirjoissa maailmankuva oli hyvin Eurooppa-keskeinen ja löytöretkiä ihannoitiin. Tämäkin kuuluu historian painolastiin. Tätä kaikkea on eurooppalainen kolonialismi, rasismi ja islamofobia, Stewart muistuttaa.

Rauhansopimus on ratkaisu, joka ei tyydytä kaikkia ikinä.

Viime aikoina Stewart on joutunut työnsä takia näkemään paljon kuolleiden lapsien kuvia. Useat kansalaisjärjestöt, kuten Human Rights Watch ja Amnesty International, ovat syyttäneet Israelia kansanmurhasta. Kansainvälinen tuomioistuin (ICJ) tutkii parhaillaan, täyttääkö Gazan tuhoaminen kansanmurhan tunnusmerkit.

Stewartilta kysytään usein, kuinka hän säilyttää järkensä seuratessaan konfliktia, jolle ei näy loppua. Kysymys on hänen mielestään väärä. Hänhän on itse turvassa. Jotta hän pystyy työskentelemään, on hänen pidettävä aiheeseensa tietynlaista emotionaalista etäisyyttä.

”Ei minusta ole hyötyä, jos menetän työkykyni.”

Stewartin mielestä Israelin ja Palestiinan konflikti ei ole toivoton. Hän on tutkinut myös Myanmarin kriisiä ja pitää sitä paljon monimutkaisempana, koska siellä osapuolia voi olla kymmeniä.

Israelin ja Palestiinan konfliktiin on Stewartin mielestä olemassa ratkaisu, joka ei ole edes kovin monimutkainen. Se on kahden valtion malli, jota kansainvälinen yhteisö Yhdysvaltoja lukuun ottamatta jo tukee. Nyt tarvittaisiin pientä puskemista.

”Meillä on usein harhainen kuva rauhasta. Ei se tarkoita, että ihmiset rakastavat toisiaan ja kaikki ovat älyttömän onnellisia siitä, että keksittiin täydellinen ratkaisu. Niin se ei mene.”

Stewartin mukaan rauhaan sisältyvät myös aiemmat epäoikeudenmukaisuudet, kivut ja vihat.

”Rauhansopimus on ratkaisu, joka ei tyydytä kaikkia ikinä, ei ehkä suurinta osaa tai ei ehkä ketään. Mutta joka on riittävän toimiva, että se on riittävän monelle parempi kuin se aiempi tilanne ja konfliktin ja miehityksen jatkuminen.”

Israelin ja Palestiinan konfliktin pohjimmainen ongelma on Stewartin mielestä palestiinalaisten oikeuksien täydellinen puuttuminen. Kahden valtion malli on varsin pitkälle hahmoteltu.

”Mutta ei se tänä kesänä vielä tule.”