Kambodža kuristaa mediaa ja järjestöjä

Vaalit lähestyvät Kambodžassa, ja hallitus torjuu opposition voimistumista käymällä median ja kansalaisyhteiskunnan kimppuun.

Oppositio voimistuu Kambodžassa ensi vuoden vaalien lähestyessä. Hallitus torjuu painetta kuristamalla mediaa ja kansalaisjärjestöjä. Viestintätaloille mätkäistään korkeita veroja ja ulkomaisia avustusjärjestöjä häädetään maasta.

Pääministeri Hun Sen ilmoitti elokuussa Cambodian Daily -lehdelle, että sillä on kaksi viikkoa aikaa maksaa viiden miljoonan euron verot tai lehden perustaneen amerikkalaistoimittajan on paras pakata matkalaukkunsa.

Englanninkielinen Cambodian Daily kuuluu Kambodžassa harvalukuisiin viestimiin, jotka nostavat esiin arkoja poliittisia kysymyksiä ja kaikkialle levinnyttä korruptiota.

Kambodžan hallitus on aiemmin jättänyt englanninkielisen median rauhaan, mutta nyt tilanne on muuttunut. Pian Hun Senin uhkauksen jälkeen valtiovarainministeriö ilmoitti, että myös Radio Free Asia ja Voice of America saavat isot veromätkyt.

Järjestöjen työ vaikeutuu

Myös ihmisoikeusjärjestöt ovat joutuneet Kambodžan hallituksen silmätikuksi. Ulkoministeri ilmoitti 23. elokuuta yllättäen, että kaikkien ulkomaalaisten, jotka ovat yhdysvaltalaisen National Democratic Institute -järjestön (NDI) palveluksessa, on poistuttava maasta, koska järjestön toiminta lopetetaan.

Yhdysvaltain kehitysapuvaroilla tuettu NDI edistää demokraattisten instituutioiden vahvistamista 50 maassa. Kambodža sanoo järjestön toimineen laittomasti, koska sitä ei ole rekisteröity.

”Pelkäämme, että Kambodža aikoo säätää lain kansalaisjärjestöistä Kiinan esimerkin mukaan”, maassa toimivan ruotsalaisen IF-Metall-ammattiliiton kansainvälisten asioiden sihteeri Erik Andersson sanoo.

”Se tarkoittaisi ulkomaisen rahoituksen kieltämistä järjestöiltä, mikä vaikuttaisi meidänkin mahdollisuuksiimme tukea riippumattomien ammattiliittojen toimintaa Kambodžassa”, hän jatkaa.

Kansa kypsyy korruptioon

Asiantuntijat selittävät Kambodžan hallituksen kiristyneitä otteita sillä, että poliittinen levottomuus maassa on kasvussa.

Kesäkuun paikallisvaalien tulokset osoittivat, että hallituksen vastaiset voimat ovat vahvistuneet, ja johto pelkää ensi vuoden heinäkuulle aiottuja parlamenttivaaleja.

Kambodža on periaatteessa demokratia, mutta Hun Sen on ollut maan johdossa vuodesta 1985. Hän johti Kambodžan kansanpuoluetta, joka tuli valtaan sen jälkeen, kun Vietnam hyökkäsi maahan ja kukisti Pol Potin johtaman punakhmerien hirmuhallinnon 1979.

Olojen vakauttajaksi koettu kansanpuolue hallitsee sekä politiikkaa että talouselämää. Kambodža on sijalla 156/176 Transparency Internationalin korruptioindeksissä. Yhteiskuntaa mädättävä lahjontakulttuuri on osasyynä hallituksen suosion hiipumiseen.

Valtaosa 16-miljoonaisesta kansasta elää yhä köyhyydessä, vaikka talous on kasvanut viime vuosina 7–8 prosentin vauhtia.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!