Aasia-Tyynellämerellä ilmi järkyttäviä tietoja seksiväkivallasta

Aasian ja Tyynenmeren alueella haastatelluista miehistä jopa neljännes oli raiskannut kumppaninsa, paljastuu YK-järjestöjen tekemästä selvityksestä.

Tuore YK-järjestöjen Aasia-Tyynenmeren alueella tekemä selvitys on paljastanut hälyttäviä tietoja naisten kohtaamasta seksuaalisesta väkivallasta.

Selvitystä varten yhdeksällä tutkimusalueella haastatelluista miehistä lähes puolet ilmoitti tehneensä kumppanilleen fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa ja vajaa neljännes kertoi raiskanneensa kumppaninsa. Lähes puolet oli tehnyt ensimmäisen raiskauksensa jo teini-ikäisenä, 14-16-vuotiaana tai jopa nuorempana.

Ylivoimainen enemmistö raiskanneista miehistä oli myös selvinnyt teostaan rangaistuksetta, järjestöt sanovat. Miesten yleinen perustelu raiskaukselle oli se, että heillä on oikeus seksiin ilman naisen suostumustakin. 

Tutkijat kuitenkin muistuttavat, että selvityksen otannat ovat liian suppeita, jotta niistä voisi vetää alueellisia tai kansallisia johtopäätöksiä.

Suomen UN Womenin toiminnanjohtaja Elina Multasen mukaan väkivalta- ja raiskausluvut ovat järkyttävän suuria, mutta eivät yllättäviä.

”Joka kolmas nainen maailmassa joutuu väkivallan kohteeksi ja 600 miljoonaa naista elää maissa, joissa perheväkivalta ei ole rikos”, Multanen kommentoi maailma.netille.

YK-järjestöjen mukaan hallitusten tulisi toimia aktiivisemmin rankaisemattomuuden lopettamiseksi ja väkivallan kitkemiseksi.

Suomen UN Womenista kuitenkin korostetaan, että asennekasvatus ei itsessään riitä.

”Tarvitaan myös vahvaa lainsäädännön turvaa, kuten lakeja, jotka kriminalisoivat sukupuoleen kohdistuvan väkivallan. Näiden rikosten tulee myös asettua rankaisuasteikkojen yläpäähän, jolloin viesti on oikeanlainen”, Multanen sanoo.

Tutkimukseen osallistui YK-järjestöistä kehitysohjelma UNDP, väestörahasto UNPF, vapaaehtoisohjelma UNV ja tasa-arvojärjestö UN Women. Sen kohdemaita olivat Bangladesh, Indonesia, Kambodža, Kiina, Papua-Uusi-Guinea ja Sri Lanka, joissa haastateltiin yhdeksässä paikassa 10 000:ta miestä ja 3 000:ta naista. 

  • Tutkimus netissä (pdf)”>%20Publications/womens_empowerment/RBAP-Gender-2013-P4P-VAW-Report.pdf”>Tutkimus netissä (pdf)

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!