Markku Selinin vuosi jaksottuu luonnon kiertokulun mukaan. Metsäkausi alkaa alkutalvesta polttopuiden keruulla. Helmi-maaliskuussa puut ovat siistissä pinossa punaisen mökin pihassa. Heti lumien lähdettyä kerätään satoja litroja mahlaa, minkä jälkeen alkaakin jo nokkoskausi. Kesällä kasvavat yrtit ja alkusyksystä pääsee marja- ja sienimetsään.

Tapaamme Selinin kotona Siurossa syksyn tehdessä tuloaan. Selin on perkaamassa mustikoita, jotka hän on aamulla käynyt poimimassa.

”Tähän mennessä olen kerännyt 180 litraa. Marjatilanne on hyvä, mutta suolasienistä on kauhea huoli. Rouskut on ruokaa, muu lisuketta. Olen saanut suolattua vasta neljä kiloa. 24 vuoteen ei ole kellari ollut tyhjä suolasienistä elokuun lopulla”, murehtii Selin.

Toivoa antaa kuitenkin pienten rouskunalkujen ilmestyminen metsään. Karkean suolan Selin ostaa kaupasta 25 kilon säkeissä.

Siurossa kaikki tuntevat toisensa ja naapuriapu pelaa. Se tekee omasta mielestään mukavuudenhaluisen Markku Selinin elämän helpommaksi. Kaikkea ei tarvitse tuottaa tai kerätä itse, sillä vaihtokauppa toimii.

Selin tunnetaan paikkakunnalla yrteistään, joita hän kuivattaa lääkkeeksi, teeksi ja mausteeksi.

”Yrttimaani on järvenrannassa eläkkeellä olevan pienviljelijäpariskunnan riihen takana. Yrttien ja mustikoiden vastineeksi saan vihanneksia, tomaattia, kurkkua, naurista tai vihdaksia ja muuta tarpeellista”, kertoo Selin.

Rahaa hän ei koskaan ota, mutta tuttavat tuovat tuoretta kalaa järveltä niin paljon kuin Selin tarvitsee. Vastineeksi kalastajat saavat silloin tällöin ämpärillisen mustikoita tai pienen palveluksen. Selin kirjoittelee kotonaan perunkirjoja ja muita asiapapereita niitä tarvitseville.

”Ennen kävin itsekin joka päivä verkot kokemassa, mutta nyt en jaksa sydänvian vuoksi enää soutaa. Kalaa tulee kuitenkin yhtä paljon kuin silloin. Rahasta ei koskaan puhuta. Miksi joku ei antaisi kalaa, jos saa sitä liikaa omiin tarpeisiin?” Selin ihmettelee.

Tutulta ”jopparilta” Selin kertoo hakevansa putket ja laudanpätkät, joita kotona tarvitaan. Koski-Baariin hän kertoo menevänsä harvoin oluenjuontitarkoituksessa. Paikallisten kantapaikkaan mennään kysymään, jos tarvitaan naapureilta jotain tavaraa tai pikku palvelusta.

Rahalle ei käyttöä

Markku Selinin talo lämpiää puilla. Televisiota hän ei katso. Erityisesti markkinataloutta propagoivat uutiset ja ajankohtaisohjelmat ärsyttävät, mutta keittiön pöydän ääressä on mukava puhua politiikkaa. Naapurit tulevat usein syömään soppaa, jota Selin keittää ison kattilallisen kerrallaan. Syksyllä nautitaan myös hapankaalia, jota kolmen miehen kaveriporukka tekee 150 kiloa joka vuosi. Siuron nuorisokin saattaa istua Selinin keittiössä iltaisin keskustelemassa yhteiskunnan asioista.

Selin keittää kirveli-mustaherukkateetä, jota juomme hunajan kanssa. Vakituisen hunajantoimittajan mehiläispesät jäädytti pakkanen, mutta nyt Selin hakee hunajaa Armakselta, vanhalta metallimieheltä ja kunnallispoliitikolta.

Markku Selin on elämäänsä tyytyväinen huolimatta pahasta sydänviasta, joka kalvaa terveyttä. Tulevista elinvuosista ei ole tietoa; viisikymppisen miehen sydän on satakymmenvuotiaan kunnossa. Pieni eläke turvaa toimeentulon.

”Elämäni on vaatimatonta ja halpaa. En pröystäile ja pärjään hyvin. Ei minulla ole tarvetta lisärahalle. En oikeastaan keksi rahalle mitään käyttöä”, Selin tuumailee.

”Viherpiipertäjille naureskelen. Olin yhden vihreän pariskunnan luona saunomassa ja tietysti heillä oli sähkökiuas. Kissalle annettiin ulkomaista kissanruokaa ja se pissasi Ranskasta tuotuun hiekkaan. Saunan jälkeen juotiin koivu-nokkosteetä. Koivunlehdet oli tuotu Saksasta ja nokkoset Itävallasta.”

”En ymmärrä sitä, että meille tuodaan soijaa toiselta puolen maapalloa, kun kotimaisiakin tuotteita voisi käyttää. Järjetöntä! Kaikkea ostetaan ja myydään. Ihmiset eivät ole ihmisiä, vaan kuluttajia tai asiakkaita, eikä sekään enää riitä, vaan nyt ihmistenkin pitää olla tuotteita”, päivittelee Selin.

Työuransa Markku Selin on tehnyt postinjakajana, vaikka akateeminen tutkintokin on suoritettu. Postimiehen työrytmi sopi hyvin miehelle, joka pääsi jo puoliltapäivin metsään marjastamaan ja illaksi kokouksiin, joita riittää edelleen. Lääkäri kielsi Seliniä jättämästä politiikan harrastamista, vaikka työnteosta pitikin luopua.

Tällä hetkellä Selin haluaa puolustaa suomalaisten jokamiehenoikeutta, jonka arvoa ”EU-huumassa elävät trendipellet” eivät tiedosta.

”Italiassa sienestys vaatii luvan ja se maksaa. Nyt pitäisi huolehtia siitä, ettei jokamiehenoikeutta viedä salakavalasti pois, kun lainsäädäntöä harmonisoidaan. Tämä tuntuu pieneltä asialta, mutta on todella suuri.”

Mielessä siintelee myös vaihtoehto koko kapitalismille ja kulutusyhteiskunnalle. Keskustelemme globalisaatiokriittisestä liikehdinnästä, jota Selin seuraa vaihtoehtolehdistä. Illan hämärtyessä on aika lopettaa keskustelu, sillä naapurissa on mehumaija käynnissä ja sipulit pitää laittaa kuivumaan.

Keitä ovat kulutuskarkurit?

Kulutuskarkuruus on vastareaktio kulutusyhteiskunnalle. Kulutuskarkurit eivät rakenna elämäänsä tavaran varaan vaan pyrkivät ostamattomuuteen ja kulutuksen välttämiseen. He ovat karkureita vain kulutusyhteiskunnasta katsottuna, sillä he itse näkevät kulutuksen välttämisen myönteisenä ja luonnollisena elämäntapana. Vaikka omaisuuden euromäärissä mitattuina karkurit ovat köyhiä, he itse kokevat elävänsä rikasta elämää.

Alunperin termi on lähtöisin kulutuskarkuriksi itseään kutsuneelta Ville-Veikko Hirvelältä. Kulutuskarkureista on tehty tutkimuskin: Tuuli Hirvilammi keskittyi gradussaan ekoyhteisöissä asuviin ihmisiin.

Ilmestynyt Kumppanissa 4/2003