Huiskutus ja huutelu alkavat jo kaukaa. ”Hello Sir! Where you go?” Nokosilta herännyt mies osoittelee kolmipyöräistä ajokkiaan, johon hän on liimannut asiakkailta saamiaan tarroja. Olutta ja hauskanpitoa mainostavat iskulauseet on askarreltu istuimeen itse.

Vietnamilainen Ly Ty on 37-vuotias ja ajaa Ho Chi Minhissä ammatikseen polkupyörätaksia eli cycloa. Ly ei ole juuri kouluja käynyt ja nuorena hän tekikin vain hanttihommia. Nyt mies on työskennellyt jo seitsemän vuotta cyclokuskina isoveljensä alaisuudessa reppureissaajien suosimalla Pham Ngu Laon alueella, jossa miehet päivystävät pyörineen joka päivä.

”Odotan asiakkaita aina valoisan ajan. Välillä en saa kyytiä kaupaksi kenellekään, toisinaan kuljetan useampaa asiakasta päivässä.”

Polkupyörätakseja on miljoonakaupungissa vähintään tuhansia. Sodan jälkeen monilta veteraaneilta evättiin mahdollisuus palata koulutustaan vastaaviin arvostettuihin ammatteihin, mutta cyclokuskin töitä ei Vietnamin hallitus kieltänyt keneltäkään.

Kilpailua kadunvarsilla siis riittää, joten jo kyytiläisten haaliminen käy työstä. Ly vaikuttaa ujolta, mutta puheenlahjoja tarvitaan, jotta kiertoajelun selostaminen onnistuu. Monilla kollegoilla on apuvälineinään valokuva-albumeja ja turistien kirjoittamia suosituksia. Ly ei tyrkytä, hänen valttinsa on kohteliaisuus.

Cyclon lipuessa äänettömästi moporuuhkan keskellä Ly myös pitää huolen, että asiakkaan omaisuus on visusti piilossa jalkojen alla. Ryöstetyksi tuleminen kaataisi bisneksen helposti.

Tienestit kertyvät pitkälti turistien maksamista dongeista, vietnamilaisia kun ei polkupyörätaksien tuoleissa juuri näy. Lyn tuntiveloitus länsimaalaiselta on reilun euron luokkaa.

”Joka päivä en pysty viemään perheelleni rahaa, mutta tässä kaupungissa ei tarvitse nähdä nälkää, vaikka rahaa ei aina olisikaan”, mies hymähtää.

10-vuotias tytär on Lyn ainoa lapsi, koska useamman elättämiseen pariskunnalla ei ole varaa. Vaimo työskentelee videoputiikissa samalla liikealueella kuin Ly. Yhteistä aikaa ei perheen kesken juuri jää.

”Onhan tämä raskasta työtä ruumiillisesti”, Ly nauraa. ”Varsinkin, jos kyydissä on 120-kiloinen hollantilainen.”

Viikkojen kuluttua tapaan Lyn uudelleen. Hän päivystää jälleen tutussa risteyksessä. Vietnamin turismi on vahvassa kasvussa ja Pham Ngu Laolla maleksii uusia matkaajia.

Hyvästellessäni Ly tokaisee mietteliäänä: ”Minä tiedän. Lennät korkealla ja kauas. Itse pysyn täällä. Etkä sinä koskaan palaa, vai mitä?”

Julkaistu Kumppani-lehdessä 9/2005