Kolme kieltä sydämessä

Belgiassa opiskeleva Umaro Telly Barry on kotoisin Guinea-Bissausta, jossa puhutaan 38 kieltä. Portugali on vallan ja koulutuksen kieli, mutta harva guinealainen ajattelee portugaliksi. Guinea-Bissau itsenäistyi Portugalista vuonna 1974.

Guineabissaulainen Umaro Telly Barry (Kuva: Inari Saltevo)Kun äidinkielenään fulaa puhuva Umaro Telly Barry aloitti koulutiensä, hän muistaa olleensa luokkakavereidensa lailla hämmentynyt, sillä opettajan portugalinkielisestä selostuksesta saattoi ymmärtää vain sanan sieltä tai toisen täältä.

”Keskenämme me mandinka-, balante- ja fulalapset puhuimme kriuloa, kreolikieltä, jolla eri etniset ryhmät kommunikoivat keskenään arkiviestinnässä”, Barry selvittää ja kertoo, että opettajan puhe ja oppikirjojen teksti täytyi kääntää ensiksi itselleen kriuloksi ja sitten omaksi äidinkieleksi. Barry kutsuu Afrikan maiden tilannetta tietynlaiseksi uudenlaiseksi orjuudeksi.

”Kuluu aikaa, jotta voisin ajatella kuin he”, nauravainen Barry sanoo viitaten portugalilaisiin. Vieraalla kielellä oppiminen ja asioiden hoitaminen on hänestä kuin matkustaisi miljoonia kilometrejä mielessään taaksepäin sanoja ja merkityksiä hakemaan. Varsinkin nyt on haastavaa, kun Umaro Telly Barry opiskelee Antwerpenin yliopistossa flaamin kielellä: ajatukset kulkevat englannin, portugalin ja kriulon kautta fulaksi.

”Eikä kieliä voi edes kääntää”, Barry lisää. Usein käännöksissä välittyy hänen mielestään vain idea, ei todellinen alkuperäinen mielipide tai näkökulma.

Mielen koti

Kysyn, mikä kieli on Barryn mielen koti. Hän hymähtää, ettei ainakaan samaistu portugalin kielen puhujiin, vaikka hän sitä sujuvasti puhuukin. Portugali on hänen kotimaansa vallan, lehdistön ja koulutuksen kieli, mutta kansalaiset tuskin koskaan ajattelevat sillä. Opiskelija kertoo vaihtavansa kuulumisia Antwerpenissa asuvien portugalilaisten kanssa, mutta sanoo guineabissaulaisia pidettävän kuitenkin ”huonoina puhujina”.

”Ihmisen todellinen identiteetti on sidoksissa omaan kieleen”, Barry jatkaa ja kertoo joskus olevansa hukassa kieltensä luomissa ajatusmalleissa, sekä nyt maahanmuuttajana Belgiassa että kotonaan Bissaussa.

Barry asettaa oikean kätensä sydämelleen ja näyttää fulan paikan. Hän siirtää kättään viisi senttimetriä; kriulo on Barryn sydäntä toiseksi lähimpänä; seuraavan viiden sentin päässä asuu portugali, ja vielä kauempana hänestä ovat ranskan ja englannin paikat. Kauimmaisena on paikkaansa hakeva flaamin kieli.

Ihana kriulo

Kysyn kriulosta. ”Ooh, kriulo”, Barry huudahtaa iloisena, ”se on laulujen ja runojen kieli, joka sitoo yhteen eri guineabissaulaiset kansat ja uskonnot. Jos syön jotain hyvää, kuvailen nautintoani kriuloksi.”

Barry kertoo monien guineabissaulaisten kirjailijoiden ja runoilijoiden pitäytyvän kriulossa, joka on todiste heidän kotimaansa historiasta. Ilman kolonialismia ei olisi kriuloa, joka on portugalin kielen ja paikalliskielten kohtaamisesta syntynyt vakiintunut kreolikieli. Sen murretta puhutaan myös Cap Verden saarella Guineasta länteen.

Kolmeen muuhun Portugalin entiseen siirtomaahan Afrikassa – Angolaan, Mosambikiin sekä SãoTomé ja Príncipeen – ei sen sijaan ole vastaavaa sekakieltä syntynyt. ”Siirtomaaisännät löivät, jos angolalaiset puhuivat omia kieliään”, Barry tiivistää syyt.

Ihmettelen, miksei kouluissa anneta opetusta etnisillä kielillä tai kaikille yhteisellä kriulolla. ”Ei luonnontieteistä voi puhua fulaksi”, Barry nauraa. Tieto kuitenkin yksinkertaistuu kun se välitetään kieltä osaamattomalle lapsilaumalle; vieras kieli on kuin suodatin, joka estää lapsia oppimasta, mutta koulussa fulaksi tai balanteksi… ei… eihän niitä edes kirjoiteta, ne ovat kotipiirien kieliä.”

Portugalia ei sen sijaan kuule perheissä tai kaduilla: ”kriol ta toka nha conson na ruas di Guiné eli kriulo koskettaa sydäntäni Guinean kaduilla”, Barry kuittaa.

Parlamentissa pääkaupungissa Bissaussa on kuitenkin kansanedustajia, jotka eivät puhu portugalia; kriuloksi puheitaan pitävät poliitikot kärsivät juuri kielen vuoksi uskottavuusongelmasta. Barryn mielestä kaikkien pitäisi saada puhua omaa äidinkieltään, mutta täytyy hyväksyä, että fulaa tai balantea tuskin koskaan saadaan Guinea-Bissaun instituutioihin kaikumaan. Kriulon kielen istuttaminen maan virastoihin ja kouluihin olisi Guinea-Bissaun ja Cap Verden vuonna 1973 murhatun vapaustaistelijan Amilcar Cablarin unelman täyttymys.

 

”Koirien kielestä” kulttuuria

Angolassa Ruben Mwoombelo (Kuva: Tapani Pentikäinen) Angolassa portugalia on puhuttu kauan, lähes viisisataa vuotta. Portugalin siirtomaaherruuden alkuajoista lähtien isäntämaan kieli on ollut maan virallinen käyttökieli, ja se oli pitkään ainut sallittu opetuskieli kouluissa. Paikalliset kielet olivat ”koirien kieltä”, ja koulussa menestyminen edellyttikin portugalin nopeaa omaksumista.

Nyt viranomaiset etsivät muutosta kielikysymykseen. Paikallisia kieliä arvostetaan ja niitä kehitetään. Valtion virallinen suunnitelma on, että jokaisessa maakunnassa käytetään yhtä kansallista kieltä alkuopetuksessa ja vasta vähitellen siirrytään käyttämään portugalia opetuskielenä. Portugalin rinnalle nostetut paikalliset kielet ovat kikongo, kimbundo, umbundu, chokwe, mbunda ja kwanyama.

Paikallisesti käytettyjä kieliä on yli 50, ja kielen puhujien määrä jää usein pieneksi. Esimerkiksi Kunenevirran varrella nkumbia puhuu noin 150 000 ihmistä, ja myös Namibian puolella puhuttavaa kwanyamaa käyttää vajaat puoli miljoonaa angolalaista. Maan väkiluku on lähes 16 miljoonaa.

Kääntäjä tulkitsee kulttuuria

Käytännössä monen kielen kehittäminen on vapaaehtoisten tahojen kuten raamatunkääntäjien harteilla. Angolassa pieni evankelisluterilainen kirkko on mukana työssä. Tavoitteena on kääntää Raamattu ja hengellistä kirjallisuutta kirkon toiminta-alueella puhutuille pienille kielille. Angolalaisista noin puolet on kristittyjä, heistä valtaosa katolisia.

”Me haluamme lukea Jumalan sanaa niin, että ymmärrämme lukemamme”, sanoo evankelisluterilainen pastori Ruben Mwoombelo. Hän kääntää työkseen Raamattua nkumbin kielelle. Raamatunkäännöstyössä häntä avustavat kielitieteen tohtori Riikka Halme ja pastori Janne Hatakka.

Ruben Mwoombelon mielestä raamatunkäännöstyö on enemmän kuin kirjan kääntämistä, se edellyttää kulttuurien ymmärtämistä ja kahden erilaisen ajatusmaailman tulkitsemista keskenään. Kohdekieltä analysoidaan, siitä etsitään rakenteita ja tapoja ilmaista asioita, ja mausteeksi tarvitaan kielioppi antamaan pohjaa täsmälliselle ilmaisulle. Kääntäjä luotaa syvältä kieltä ja kulttuuria.

Kulttuurien tulkitseminen johtaa väistämättä moniin kysymyksiin. Mwoombelo sanoo, että hyvien ilmausten löytäminen esimerkiksi eläinten nimille vie aikaa. Nkumbit eivät tunne kamelia eikä kielessä ole sille sanaa. Vielä ei ole päätetty, kehitetäänkö kieleen uusi sana vai käytetäänkö kamelin tilalla jotain tuttua eläintä kuten hevosta, aasia tai lehmää.

Raakaversiosta valmiiseen käännökseen on pitkä matka. Ennen lopullista hyväksyntää tekstit vielä testataan kielen puhujilla, niitä luetaan ääneen yleisölle ja kysytään, mitä he ymmärsivät. Myös estetiikka on tärkeä osa kääntäjän työtä.

”Etsimme sellaista kieltä, joka olisi musiikkia korville. Etsimme käännöksiin sopivia sanoja, mutta emme tyydy vain siihen, sanan pitäisi myös soida käännöksessä”, Ruben Mwoombelo toteaa.

Kielioppi tarvitsee tekijän

Riikka Halmeen mukaan kaikilla uudeksi opetuskieleksi valituilla kansallisilla kielillä ei ole vielä olemassa riittävästi kirjallisuutta. Monissa kielissä on vielä ongelmia aivan perusasioiden kuten oikeinkirjoituksen kanssa.

Halmeen mukaan esimerkiksi kwanyaman kielellä ei ole Angolassa tehtyä koulumateriaalia, joskin naapurimaan Namibian puolelta sitä löytyisi.

Oma kieli on tärkeä. Se parantaa pienten kieliryhmien asemaa, auttaa menestymään koulussa ja saamaan tietoa perusoikeuksista.

”Täällä lapsilla on paljon oppimisvaikeuksia, erityisesti lukeminen ja kirjoittaminen on vaikeaa. Usein vaikeudet johtuvat siitä, että alkuopetus on vieraalla kielellä, portugaliksi”, Riikka Halme sanoo.

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 8/2006

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!